Digimarkkinoinnilla kasvua Suomen suurimmalle digitaaliselle festivaalille Assemblylle

Uusia tapahtumakävijöitä ja tuhansia myytyjä lippuja

Satojatuhansia näyttökertoja orgaanisesti TikTokissa

Vapautunutta työaikaa tapahtumien järjestämiseen

Jokainen tapahtuma on myynyt enemmän kuin aikaisempi tapahtuma

Markkinoinnin ulkoistaminen on mahdollistanut keskittymisen yrityksen ydinosaamiseen

Assembly on tullut tunnetuksi Suomen suurimpana digitaalisena festivaalina. Tapahtuma on järjestetty vuosittain jo yli 30 vuoden ajan kaksi kertaa vuodessa. Assembly-tapahtuma on maailmankuulu ja kerää vuosittain lähes 30 000 kävijää saman katon alle Helsingin Messukeskukseen. Yrityksen tapahtumien toiminta keskittyy nykyään pääasiassa pelaamisen ympärille ja Assembly tavoitteena on tarjota tapahtumien kautta pelaajille yhteisöllinen kokemus ja paikka, jossa pelaajat pääsevät tapaamaan toisiaan. Assembly kutsuu itseään tapahtumataloksi, sillä näiden isojen kaksi kertaa vuodessa järjestettävien tapahtumien lisäksi yritys toteuttaa pienempiä popup-tapahtumia pelaamisen ja digitaalisen taiteen ympärille, kuten viime syyskuussa järjestetty tapahtuma yhteistyössä PowerParkin kanssa sekä kauppakeskus Redissa toteutettu viikon kestävä pelikeskus.   

Assembly on ulkoistanut yrityksen markkinoinnin, jotta he voivat keskittyä ydinosaamiseensa eli tapahtumien järjestämiseen. Assemblyn toimitusjohtaja kertoo yrityksellä olevan pitkä historia erilaisten ja erikokoisten toimistojen kanssa. Digitaalisen markkinoinnin kumppanilta he toivoivat ketteryyttä ja joustavuutta ilman turhaa byrokratiamaista toimintaa: näin Assembly päätyi tekemään Folcanin kanssa yhteistyötä, joka alkoi kesällä 2021. Lisäksi yritys toivoi markkinoinnin kumppanilta mahdollisimman hyvää ymmärrystä pelialalta ja yrityksen kohderyhmästä.  

"Pienemmässä toimijassa on ketteryyttä ja ollaan aidosti enemmän mukana intohimolla."

Assemblyn kohderyhmän vuoksi yrityksen markkinoinnin pääpaino on somessa

Assemblyn tapahtumien suurin kävijäkunta koostuu noin 13-27 –vuotiaista nuorista, minkä takia yritykselle tärkeimmät markkinointikanavat ovat somessa. Yhteistyön aikana on toteutettu sekä maksettua että orgaanista markkinointia sosiaalisen median alustoilla. Maksettua mainontaa on toteutettu myös Googlen kumppaniverkostossa. Pääkanavina alun perin toimivat Instagram, Facebook ja X / Twitter. Lisäksi TikTokin nostaessaan päätään, päätettiin TikTok ottaa myös yhdeksi pääkanavaksi: kanavan kautta on päästy tavoittamaan laajalti Assemblyn kohderyhmää, sekä saatu kattavaa näkyvyyttä ja sitoutumista. TikTok-tilin seuraajamäärä on kasvanut tasaisesti kohta viiteen tuhanteen seuraajaan. Parhaimmilla TikTok-videoilla on Assemblyn tilillä satoja tuhansia näyttökertoja ja tilillä julkaistut videot ovat keränneet yhteensä noin 57 tuhatta tykkäystä.  

Jotta Folcan on pystynyt vapauttamaan aidosti Assemblyn tiimin aikaa, on Folcan vastannut myös monien markkinointikumppaneiden kanssa viestinnästä ja eri markkinointipyyntöjen toteuttamisesta. 

Näiden lisäksi yhteistyö vaikuttajien kanssa on isossa roolissa Assemblyn markkinoinnissa.  Vaikuttajamarkkinoinnin avulla on tavoitettu kohdennettua yleisöä TikTokissa, Instagramissa, Twitterissä (X:sta) ja Twitchissä.  

"Koronasta on palauduttu tosi hyvin ja jokainen tapahtuma on myynyt enemmän kuin aikaisempi tapahtuma, Folcan on ollut osa tätä positiivista kasvua."

Investoinneille vastiketta positiivisten tulosten myötä ​

Assemblylla koetaan, että Folcan on ehdottomasti myötävaikuttanut yrityksen tapahtumien ennätyksellisiin lipunmyyntilukuihin. Tapahtumien lipunmyynnit ovat lähteneet tasaisesti nousuun jokaisen tapahtuman kohdalla aiempien vuosien haasteiden jälkeen. Haasteina ovat olleet muun muassa pitkään kestänyt koronatilanne ja siitä johtuneet haasteet tapahtumatuotannon alalla. Tämän lisäksi kohdeyleisöjä on määritelty uudestaan edellisten tapahtumien datan avulla.  

"Kyllä mä olen tosi tyytyväinen! Tehokkuus tekemisessä on tosi hyvää, sitä mä arvostan. Että saadaan aika hyvin sille investoinnille vastiketta sekä orgaanisen että maksullisen mainonnan osalta."

Hyviin tuloksiin on päästy aktiivisella some-markkinoinnilla, oivaltavilla kohderyhmälle sopivilla sisällöillä sekä taktisella mainonnalla, jossa on hyödynnetty omaan dataan pohjautuvia kohdennuksia kuten sosiaalisen median ja tapahtumasivun käyttäjädataa. Onnistuminen on vaatinut myös kriittistä analysointia ja ketterää markkinointia. Resursseja on siirretty aktiivisesti vähemmän tuottavista markkinointitoimenpiteistä uusiin toimenpiteisiin, mikä on mahdollistanut myynnin kasvun. 

Yhteistyö jatkuu aktiivisen somemarkkinoinnin merkeissä

Folcanin ja Assemblyn yhteistyö jatkuu yhä somemarkkinoinnin merkeissä. Yrityksen toimitusjohtaja korostaa, että Assemblyn kohderyhmä on juuri heitä, jotka ottavat käyttöönsä usein ensimmäisinä uusimmat kanavat. Folcanin rooli onkin seurata ja olla ajan hermoilla sekä pelialaan liittyvien trendien osalta että uusien kasvavien somekanavatrendien osalta.  

"Folcanin kanssa on helppo työskennellä eikä ole mitään turhaa byrokratiaa. Tykkään, että kommunikointi ei koostu pitkistä mailiketjuja vaan hoituu helposti Slackissa. Kiva myös nähdä, että Folcan kehittyy ja kasvaa."

Haluatko sinäkin tuloksia
digimarkkinoinnilla?

Varaa aika kalenteristamme, niin jutellaan!

Lähetetty Google -sivustolla Google
Petteri Ylimaa profile picture
Petteri Ylimaa
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Kiitos Folcanin tiimi mahtavasta ja joustavasta yhteistyöstä! Voin todellakin suositella:)
Lähetetty Google -sivustolla Google
Juulia Markkanen profile picture
Juulia Markkanen
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Folcanilla on erittäin proaktiivinen ote tekemiseen. Tekemiseen voi luottaa ja saamme aina hyviä ideoita jatkuvaan kehittymiseen.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Kristian Ruotsalainen profile picture
Kristian Ruotsalainen
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Toteutimme laajan verkkosivu-uudistuksen yhteistyössä Folcanin kanssa ja projekti sujui alusta loppuun erinomaisesti. Folcanin kyky johtaa kokonaisuutta tehokkaasti ilman turhaa byrokratiaa vastasi täydellisesti tapaamme toimia. Aikataulu oli tiukka mutta Folcan piti kiinni sovituista aikamääreistä sekä asetetuista tavoitteista. Saimme lisäksi asiantuntevaa tukea teknisiin kysymyksiin. Voin lämpimästi suositella Folcania verkkosivu-uudistusten toteuttajaksi.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Jyrki Palomäki profile picture
Jyrki Palomäki
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Minna Ainoa profile picture
Minna Ainoa
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Erinomaista ja nopeaa työtä, hyvää asiakaspalvelua, kehitysprojekteissa proaktiivinen ja tarkka ote. Vahva suositus!
Lähetetty Google -sivustolla Google
Juha Tuomainen profile picture
Juha Tuomainen
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Pekka Ketonen profile picture
Pekka Ketonen
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Erinomaista työtä ja olemme olleet erittäin tyytyväisiä niin laatuun kuin raportointiin. Asiakkaana olemme kokeneet saavamme lisäksi ideoita ja parannuksia yli odotusten.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Esa Haikonen profile picture
Esa Haikonen
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Tavoitteellista ja asiantuntevaa palvelua.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Krista Saari profile picture
Krista Saari
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Folcan on moderni, alansa huippuyritys digimarkkinoinnin saralla. Heillä on monipuolista osaamista, ideoita ja ratkaisukeskeisyyttä, joka paketoidaan käyttöön asiakkaan palvelemiseksi parhaalla mahdollisella tavalla. Yhteistyö Folcanin kanssa on sujunut loistavasti jo useamman vuoden, lämmin suositus!
Trustindexin vahvistama
Trustindexin vahvistettu merkki on universaali luottamuksen symboli. Vain parhaat yritykset voivat saada vahvistetun merkin, joilla on arviointipisteet yli 4.5, perustuen asiakasarvioihin viimeisen 12 kuukauden ajalta. Lue lisää

Tutustu muihin referensseihimme

Folcan x WordDive
”Yhteistyö on ollut lämminhenkistä ja mutkatonta. On tärkeää, että on kiva olla yhteydessä ja asiat etenevät sovitusti.”
Lämpöhuolto x Folcan
Laadukkaiden liidien generointi ja säännöllinen liidivirta.
Unidrain x Folcan
Verkkosivujen kävijämäärän kasvu yli 350%