Digimarkkinoinnista on tullut enemmän henkilöiden markkinointia kuin markkinointiosaston viimeisen päälle hiotun yrityskuvan markkinointia. Koska suhteet business-maailmassa ovat useimmiten ihmisten välisiä, on yritykselle hyvinkin tärkeää tuoda työntekijöitään esille. Kiinnymme henkilöön, emmekä suoranaisesti yritykseen. Henkilöbrändäys on yksi tapa saavuttaa asetetut markkinoinnin tavoitteet osana yrityksen markkinointistrategiaa.
Sosiaalisen median kanavat antavat valtavan mahdollisuuden tuoda omaa tarinaa eli henkilöbrändiä esille. Henkilön tarinaa on mielekkäämpää seurata ja siihen on myös helpompi samaistua kuin yrityksen. Henkilö on myös paljon lähestyttävämpi kuin yritys, jolloin vuorovaikuttamisesta tulee luonnollisempaa. Lisäksi, saavutettu näkyvyys on myös aivan toista luokkaa kuin yritystileiltä, sekä täysin orgaanista. Jos henkilöbrändi otetaan osaksi yrityksen markkinointistrategiaa, suosittelemme, että yrityksessä koulutetaan henkilöstöä ja tekemistä tuetaan. Esimerkiksi myyjä voi tehdä triplasti enemmän kauppaa aktiivisen sosiaalisen median käytön avulla, tai vielä enemmän, kun hänen henkilöbrändinsä vahvistuu.