Unidrain ja Folcan aloittivat mainonnan yhteistyön

Tunnettuus parantunut

Näyttökerrat kasvaneet huimasti

Klikkien määrä nelinkertaistunut

Unidrain on Suomen ja Pohjoismaiden linjalattiakaivojen markkinajohtaja. Heidän tuotteensa mahdollistavat nykyaikaisemman ja persoonallisemman kylpyhuoneen suunnittelun tinkimättä tyylikkyydestä. Unidrainin tarina alkoi vuonna 2003 tanskalaisen arkkitehti Claus Dyren kehittäessä seinän viereen sijoitettavan linjalattiakaivon. Unidrain on osa vanhaa ruotsalaista perheyritystä BLS Industries AB, jonka juuret ulottuvat yli 75 vuoden taakse, ja joka valmistaa sekä perinteisiä lattiakaivoja että linjalattiakaivoja. BLS on Pohjoismaiden suurin lattiakaivovalmistaja ja heillä on useita brändeja, jotka ovat omilla tuotealueillaan markkinjohtajia, kuten Unidrain ja Purus.

Folcanin ja Unidrainin yhteistyö alkoi kesällä 2022, kun Unidrain kaipasi kumppania digimarkkinointiin Suomen markkinoille. Yhteistyökumppaneiden suositukset Folcanista johtivat yhteydenottoon ja keskusteluihin, joiden tuloksena yhteistyö aloitettiin digimainonnan parissa kesäkuussa.

"Vaikutti siltä, että Folcanilla on asiantuntevuutta ja innokkuutta, mikä on tosi tärkeä juttu. Yhteistyö vaikutti mutkattomalta ja vielä hinnoittelukin oli sopiva."

Mainonnan kumppanuus on tuonut uutta kulmaa markkinointiin ja parantanut tunnettuutta

Yhteistyö on koostunut pääasiassa mainonnasta Googlen ja Metan kanavissa. Folcan on monipuolistanut mainontaa ja testannut erilaisia kampanjamuotoja ja mainoskulmia, joista on löydetty parhaiten toimivat kokonaisuudet. Mainonnassa on huomioitu kohderyhmien toisistaan poikkeavat tarpeet ja markkinan kilpailutilanne.

Tämä on näkynyt muun muassa näyttökertojen ja klikkien määrän kasvuna, mikä on puolestaan parantanut Unidrainin tunnettuutta. Näyttökertojen määrä on yli 30-kertainen verrattuna aikaan ennen kumppanuutta. Klikkien määrä on myös yli nelinkertaistunut kumppanuuden aikana.

Folcan saa Unidrainilta erityisesti kiitosta toiminnan läpinäkyvyydestä ja tehokkuudesta sekä kuukausipalavereiden selkeydestä. Unidrain arvostaa kumppanuudessa myös proaktiivisuutta ja sitä, että kumppanuus Folcanin kanssa perustuu aidosti siihen, että asiakkaalta etsitään lisää kasvupotentiaalia ja uusia mahdollisuuksia ehdotetaan aktiivisesti.

"Teiltä on tullut hyviä ehdotuksia, te olette neuvoneet mitä ei kannata ja kannattaa tehdä. Ette ole vain kuunnelleet mitä me haluamme, vaan olette myös neuvoneet mitä kannattaa tehdä ja se on todella tärkeää.”

Yhteistyö jatkuu mainonnan kumppanuutena. Lisäksi Folcan konsultoi Unidrainia muissa digimarkkinoinnin kysymyksissä esimerkiksi hakukoneoptimoinnin saralla.

"Etsimme itsellemme aitoa kumppanuutta ja koen, että teidän kanssa ollaan sellainen yhteys saatu luotua."

Haluatko sinäkin tuloksia
digimarkkinoinnilla?

Varaa aika kalenteristamme, niin jutellaan!

Lähetetty Google -sivustolla Google
Petteri Ylimaa profile picture
Petteri Ylimaa
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Kiitos Folcanin tiimi mahtavasta ja joustavasta yhteistyöstä! Voin todellakin suositella:)
Lähetetty Google -sivustolla Google
Juulia Markkanen profile picture
Juulia Markkanen
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Folcanilla on erittäin proaktiivinen ote tekemiseen. Tekemiseen voi luottaa ja saamme aina hyviä ideoita jatkuvaan kehittymiseen.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Kristian Ruotsalainen profile picture
Kristian Ruotsalainen
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Toteutimme laajan verkkosivu-uudistuksen yhteistyössä Folcanin kanssa ja projekti sujui alusta loppuun erinomaisesti. Folcanin kyky johtaa kokonaisuutta tehokkaasti ilman turhaa byrokratiaa vastasi täydellisesti tapaamme toimia. Aikataulu oli tiukka mutta Folcan piti kiinni sovituista aikamääreistä sekä asetetuista tavoitteista. Saimme lisäksi asiantuntevaa tukea teknisiin kysymyksiin. Voin lämpimästi suositella Folcania verkkosivu-uudistusten toteuttajaksi.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Jyrki Palomäki profile picture
Jyrki Palomäki
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Minna Ainoa profile picture
Minna Ainoa
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Erinomaista ja nopeaa työtä, hyvää asiakaspalvelua, kehitysprojekteissa proaktiivinen ja tarkka ote. Vahva suositus!
Lähetetty Google -sivustolla Google
Juha Tuomainen profile picture
Juha Tuomainen
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Pekka Ketonen profile picture
Pekka Ketonen
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Erinomaista työtä ja olemme olleet erittäin tyytyväisiä niin laatuun kuin raportointiin. Asiakkaana olemme kokeneet saavamme lisäksi ideoita ja parannuksia yli odotusten.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Esa Haikonen profile picture
Esa Haikonen
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Tavoitteellista ja asiantuntevaa palvelua.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Krista Saari profile picture
Krista Saari
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Folcan on moderni, alansa huippuyritys digimarkkinoinnin saralla. Heillä on monipuolista osaamista, ideoita ja ratkaisukeskeisyyttä, joka paketoidaan käyttöön asiakkaan palvelemiseksi parhaalla mahdollisella tavalla. Yhteistyö Folcanin kanssa on sujunut loistavasti jo useamman vuoden, lämmin suositus!
Trustindexin vahvistama
Trustindexin vahvistettu merkki on universaali luottamuksen symboli. Vain parhaat yritykset voivat saada vahvistetun merkin, joilla on arviointipisteet yli 4.5, perustuen asiakasarvioihin viimeisen 12 kuukauden ajalta. Lue lisää

Tutustu muihin referensseihimme

Folcan x WordDive
”Yhteistyö on ollut lämminhenkistä ja mutkatonta. On tärkeää, että on kiva olla yhteydessä ja asiat etenevät sovitusti.”
Lämpöhuolto x Folcan
Laadukkaiden liidien generointi ja säännöllinen liidivirta.
Unidrain x Folcan
Verkkosivujen kävijämäärän kasvu yli 350%