Mitä Folcanille kuuluu?

Folcanilla on tapahtunut paljon syksyn aikana: uusia työkavereita, nimitysuutisia, liikevaihtoennätyksiä ja mahtavia uusia asiakkaita!  

Olemme innolla odottaneet, että pääsemme iloitsemaan muutamista syksyn kohokohdista kanssanne ja nyt on sen aika. Lue pidemmälle, niin näet mitä kaikkea syksyn aikana on ehtinyt tapahtua. 

Uusia työkavereita

Folcan kasvoi syksyn aikana jopa kolmella uudella työkaverilla! Kurkkaa alta kenet saimme joukkoomme ja tutustu heihin paremmin: 

Kuvassa on Max, Folcanin uusi työntekijä vastuualueenaan myynti ja asiakassuhteet.

Max – Myynti ja asiakassuhteet

Moikka! Mä olen Max, Kalliossa asuva Aallon kauppiksesta valmistunut kauppatieteiden kandidaatti. Työskentelin viimeiset viisi vuotta rekrytoinnin parissa asiakkuuspäällikkönä ja nyt oli aika kaartaa astetta luovemmalle alalle. Olen meidän myyntitiimin tuorein jäsen ja pääsen ottamaan koppia sekä nykyisten asiakkuuksien kehittämisestä että uusien yhteistöiden käynnistämisestä. 

Arttu – Digimarkkinoinnin asiantuntija

Olen Arttu, 26-vuotias jyväskyläläinen tradenomi. Olen tehnyt digimarkkinoinnin ja sisällöntuotannon parissa hommia noin kolme vuotta. Aloitin Folcanilla digimarkkinoinnin asiantuntijana ja teen asiakkaille pääasiassa Google- ja somemainontaa.

Kuvassa on Arttu, Folcanin uusi digimarkkinoinnin asiantuntija
Kuvassa on Villehart, hän tekee Folcanilla myyntiä

Villehart – Sales

Moikka! Olen Villehart, kavereiden kesken Viltsu. Aiempi kokemukseni painottuu myyntiin ja olenkin päässyt tekemään sitä jo muutamalla eri alalla. Tämän lisäksi olen kiinnostunut digimarkkinoinnista ja motivoitunut syventämään osaamistani sen saralla! Tulin Folcanille kasvuspesialistiksi eli keskityn myyntiin ja asiakashankintaan.

Laura on nimitetty verkkosivukehittäjästä projektipäälliköksi, onnea!

Laura on ollut Folcanin toiminnassa mukana jo lähes neljä vuotta ja hänen omistautuminen ja tinkimätön työasenne inspiroi meitä kaikkia. Hän on osoittanut poikkeuksellista ammattitaitoa ja sitoutumista verkkosivuprojekteissamme, ja olemme vakuuttuneita siitä, että hän tuo kokemuksellaan tehokkuutta, laatua ja uusia ideoita projekteihimme jatkossakin.  

Onneksi olkoon Laura!

Laura on nimitetty verkkosivukehittäjästä projektipäälliköksi

Muita onnistumisia

Syksy on ollut Folcanilla uusien työkavereiden lisäksi tapahtumarikas ja olemme tiiminä onnistuneet monessakin asiassa! Olemme nostanneet alle muutaman erityisen mieleenpainuneen kohokohdan tältä syksyltä: 

Uusi brändi-ilme

Kuten tarkkasilmäiset ovat jo saattaneetkin huomata, uudistui Folcanin brändi-ilme alkusyksystä. Projekti vietiin läpi graafikkomme Jennin johdolla ja lopputulos on erinomainen, vaikka itse sanommekin! Brändi-ilmeeseen lisättiin ripaus leikkisyyttä ja luovuutta. Tärkeää meille oli, että ilme viestii sen, että vaikka hoidamme työmme aina asiallisesti ja ammattitaidolla, olemme samalla hyvin helposti lähestyttäviä ja rentoja tyyppejä!

Voit tutustua uuteen ilmeeseen esimerkiksi uusimpien somepostaustemme parissa Instagramissa. 

Folcanin historian laajin verkkosivuprojekti julkaistiin syyskuussa

Folcan ja Sähköliitto aloittivat kattavan verkkosivu-uudistuksen keväällä 2023, jonka tavoitteena  oli selkeyttää laajaa sivustoa, huomioida kohderyhmän tarpeet entistä paremmin ja modernisoida sivuston ilme. Siinä onnistuttiin ja uusi sivusto on nyt kaikkien saatavilla. 

Lokakuussa rikottiin ennätyksiä

Lokakuu oli liikevaihdoltaan Folcanin tähän astisen olemassaolon paras kuukausi! 

Saimme syksyn aikana monta uutta asiakasta

Olemme päässeet aloittamaan kuluneen syksyn aikana monta mahtavaa uutta asiakkuutta – sekä jatkuvien kumppaanuuksien että projektiasiakkuuksien muodossa. Niiden myötä olemme päässeet tutustumaan uusiin liiketoimintamalleihin, ideoimaan uusia markkinointiviestejä, kehittämään markkinointitaktiikoita ja laajentamaan osaamistamme eri aloilta. Ensimmäisiä tuloksiakin on jo nähtävissä! Odotamme innolla mitä kaikkea nämä uudet projektit ja kumppanuudet tuovat tullessaan! 

Iso kiitos asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme!

Haluamme kiittää tässä vaiheessa jokaista asiakastamme ja yhteistyökumppaniamme erittäin antoisasta syksystä!  

Syksyn projektien viimeistelyjen ohella valmistelemme Folcanilla jo täysillä ensi kevään juttuja. Kevät näyttää vähintään yhtä tapahtumarikkaalta kuin syksy, ohjelmassa on muun muassa Folcanin 5-vuotisjuhlat.

Folcanin syksy on ollut vauhdikas ja mieleenpainuva.

Kaikki käynnistyi elokuussa, kun päätimme päivittää brändi-ilmeemme. Halusimme ilmeen vastaavan entistä paremmin Folcanin arvoja sekä asiantuntevaa, omistautunutta ja rentoa työskentelytapaamme.

Syksyn aikana olemme tehneet useita uusia rekrytointeja ja aloittaneet digimarkkinoinnin yhteistyön monien upeiden yritysten kanssa. Tärkeintä on ollut kuitenkin syventynyt yhteistyö asiakkaidemme kanssa ja heidän markkinointinsa kehittyminen tuloksellisemmaksi.

Haastavan markkinatilanteen keskellä on ollut hienoa huomata tiimihenkemme voima ja kaikkien folcanilaisten motivaatio yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Olen ylpeä tiimistämme, joka on sopeutunut markkinatilanteeseen ja päivittänyt asiakkaidemme markkinointistrategioita onnistuneesti.

Lokakuussa rikoimme myös Folcanin kuukausiliikevaihtoennätyksen. Ensi vuonna tavoitteenamme on luoda kestävää kasvua samalla, kun palvelemme asiakkaitamme tinkimättömällä laadulla. Tiedän, että tämän tiimin avulla onnistumme näissä tavoitteissa.

Suuri kiitos asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme yhteisestä matkasta. Jatketaan kehitystä ja menestytään yhdessä!

Lue lisää digimarkkinoinnista Folcanin blogista