Kokonaisvaltaisella yhteistyöllä uudet verkkosivut ja tuloksellista digimarkkinointia
- Julkaistu
Digimarkkinoinnille selkeät tavoitteet ja kohderyhmät
Uudet käyttäjälähtöisemmät verkkosivut
Liiton jäsenten määrä kasvanut voimakkaasti
Sähköliitto on jo vuodesta 1955 asti toiminut 34 000 jäsenen ammattikuntaliito, joka edustaa palkansaajia sähköistys- ja sähköasennusalalla, energia-ICT-verkostoalalla sekä useilla teollisuus- ja erityisaloilla. Sen lisäksi, että Sähköliitto ajaa sähköliittolaisten etuja työpaikoilla ja neuvottelee alan työehtosopimuksia, he tarjoavat jäsenilleen useita etuja ja järjestävät monipuolisia koulutuksia ja tapahtumia.
Folcanin ja Sähköliiton yhteistyö alkoi keväällä 2022, kun Sähköliitto etsi yhteistyökumppania kehittämään digimarkkinointiaan. Heidän tavoitteenaan oli löytää yhteistyökumppani, joka auttaisi Sähköliittoa kehittämään heille suunnitelmallista ja tavoitteellista digimarkkinointia. Sähköliitto päätyi lopulta Folcaniin, sillä Folcan vaikutti heidän omien sanojensa mukaisesti “nuorekkaalta tiimiltä, jolla voisi olla uusia näkökulmia.”
“Saman tien, kun ollaan lähdetty panostamaan somemarkkinointiin ja lisätty tähän markkinointiin jäsenhankinnallinen näkökulma, niin onhan meillä liitossa uusien jäsenten määrä voimakkaasti kasvanut.“
Tapio Heikkinen, Sähköliiton vastaava jäsenyys- ja viestintäasiantuntija
Yhteistyö on koostunut erilaisista projekteista, kuten digimarkkinoinnin konsultoinnista ja strategiatyöstä. Isoimpana projektina Folcan toteutti Sähköliitolle uudet verkkosivut vuoden 2023 syksyllä.
Konsultoinnilla suunnitelmallisuutta digimarkkinointiin
Ennen Folcanin kanssa toteutettua yhteistyötä Sähköliiton digimarkkinointi oli heidän omien sanojensa mukaisesti lähinnä toteuttamista ilman selkeää suunnitelmaa. Lisäksi heillä ei oltu tehty aikaisemmin maksullista mainontaa lainkaan. Yhteistyö keskittyi alkuun siis digimarkkinoinnin konsultointiin ja strategian luomiseen Sähköliitolle. Tämän tavoitteena oli luoda Sähköliiton digimarkkinoinnille selkeät tavoitteet ja määritellä selkeät mainonnan kohderyhmät.
“Meillä ei ollut juurikaan suunnitelmallisuutta, että se oli vaan semmoista tekemistä, semmoista asioiden toteuttamista ja tiedottamista. Nyt puhtaasti siirryttiin tekemään suunnitelmallista markkinointiviestintää.”
Tapio Heikkinen, Sähköliiton vastaava jäsenyys- ja viestintäasiantuntija
Sähköliitossa ollaan oltu todella tyytyväisiä Folcanin kanssa luotuun digimarkkinointistrategiaan ja konsultoinnin myötä saatuihin digimarkkinoinnin työkaluihin, jotka ohjaavat edelleen nykyistä markkinointia.
Onnistuneesta digimarkkinoinnin konsultoinnista laajaan verkkosivuprojektiin
Viime vuoden keväällä 2023 yhteistyö laajentui, kun Folcan lähti toteuttamaan laajaa verkkosivu-uudistusta Sähköliitolle. Uudistuksen tavoitteena oli selkeyttää laajaa sivustoa, huomioida kohderyhmän tarpeet entistä paremmin ja modernisoida sivuston ilme.
“Aikaseman yhteistyön kokemusten pohjalta lähdettiin sitä verkkosivuprojektia aika turvallisin mielin tekemään, kun oltiin jo tutustuttu aikaisemmissa projekteissa.”
Tapio Heikkinen, Sähköliiton vastaava jäsenyys- ja viestintäasiantuntija
Tiiviin yhteistyön avulla saatiin aikaan houkutteleva ja selkeä kokonaisuus, josta löytyy kaikki tarpeellinen vain parilla klikkauksella ja joka palvelee sekä jäsenten että liiton tarpeita paremmin kuin aiemmin. Sivuston kävijöiltä on tullut positiivista palautetta erityisesti sivuston ulkoasusta.
“Uskomaton fiilis kun vihdoin saatiin julkaistua sivut – Kyllä mä uskon, että uudet sivut on otettu positiivisesti otettu vastaan ja niistä ihan konkreettista hyötyä on.”
Tapio Heikkinen, Sähköliiton vastaava jäsenyys- ja viestintäasiantuntija
Sähköliitossa koetaan, että selkeä ja nopea kommunikointi Folcanin puolelta on edesauttanut projektin sujuvuutta, ja Folcanin ammattitaitoiset tekijät Laura ja Tatu ottivat Sähköliiton toiveet aktiivisesti huomioon. Sähköliiton kanssa toteutettu verkkosivuprojekti oli myös Folcanille uudenlainen ja aiempaa isompi projekti, joten oppimista oli puolin ja toisin.
Yhteistyö jatkuu myös tulevaisuudessa ja tavoitteena on kehittää entisestään Sähköliiton digimarkkinointia, joka houkuttelisi liitolle entistä enemmän uusia jäseniä.
Haluatko sinäkin tuloksia
digimarkkinoinnilla?
Varaa aika kalenteristamme, niin jutellaan!
ERINOMAINEN 10 arvostelun perusteella Lähetetty -sivustolla Jukka StamTrustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google. Kiitos loistavasta palvelustanne. On ollut vaivatonta työskennellä kanssanne. Jatketaan edelleen hyvää yhteistyötämme :-)Lähetetty -sivustolla Pekka KetonenTrustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google. Erinomaista työtä ja olemme olleet erittäin tyytyväisiä niin laatuun kuin raportointiin. Asiakkaana olemme kokeneet saavamme lisäksi ideoita ja parannuksia yli odotusten.Lähetetty -sivustolla Esa HaikonenTrustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google. Tavoitteellista ja asiantuntevaa palvelua.Lähetetty -sivustolla Krista SaariTrustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google. Folcan on moderni, alansa huippuyritys digimarkkinoinnin saralla. Heillä on monipuolista osaamista, ideoita ja ratkaisukeskeisyyttä, joka paketoidaan käyttöön asiakkaan palvelemiseksi parhaalla mahdollisella tavalla. Yhteistyö Folcanin kanssa on sujunut loistavasti jo useamman vuoden, lämmin suositus!Lähetetty -sivustolla Susanna MyllymäkiTrustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google. Ihan mahtavaa kumppanuutta - me emme vain osta palveluja Folcanilta, vaan me rakennamme yhdessä parempaa asiakaspalvelua ja menestystä. Folcan osaa paitsi kuunnella asiakastaan, toteuttaa jokaisen projektin yli odotusten ja tietenkin aina mitattavasti.Lähetetty -sivustolla Mari MeriläinenTrustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google. Vahva suositus 👍. Luotettavaa, ammattitaitoista ja avuliasta huippuosaamista somen, verkkosivujen ja Googlen sisällöntuotantoon sekä tekniikkaan. Aina ajantasaista apua digimaailman koukeroihin.Lähetetty -sivustolla Matthieu DurrwellTrustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google. Good marketing knowledge for Finnish and French marketLähetetty -sivustolla Harri HarvoTrustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google. Asiantuntevaa, yksilöllisen hyvää palvelua, kiitos 👍😁Lähetetty -sivustolla Steve PeltonenTrustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google. Trustindexin vahvistamaTrustindexin vahvistettu merkki on universaali luottamuksen symboli. Vain parhaat yritykset voivat saada vahvistetun merkin, joilla on arviointipisteet yli 4.5, perustuen asiakasarvioihin viimeisen 12 kuukauden ajalta. Lue lisää