Käyttäjälähtöiset verkkosivut tukemaan uudistunutta brändiä

Uudet käyttäjälähteisemmät verkkosivut

Runsaasti positiivista palautetta asiakkailta ja kumppaneilta

ME Studio on omien sanojensa mukaisesti tunteisiin vetoavia ja asiakkailleen räätälöityjä tapahtumia toteuttava tapahtumatoimisto. Yrityksen pääasiallista kohderyhmää ovat erilaiset ja erikokoiset yritystapahtumat aina pienemmistä tapahtumista tuhansien osallistujien seminaareihin, lanseerauksiin sekä henkilöstö- ja asiakasjuhliin. Fyysisten tapahtumien ohella yrityksen vahvuutena on vaikuttavien hybridi- ja virtuaalitapahtumien toteuttaminen.

Yrityksellä on kokemusta jo 23 vuoden ajalta ja yrityksen tuotantopäällikkö kertookin yrityksen historian olevan melko pitkä ja suhteellisen värikäs. Yritys toimi pitkään Management Event Internationalin tytäryhtiönä, mutta siirtyi omaksi osakeyhtiökseen vuonna 2020. Yhteistyö organisaatioiden välillä on kuitenkin jatkunut edelleen. Irtautumisen ja koko tapahtuma-alan muutosten myötä ME Studiossa alettiin pohtimaan suurempia muutoksia toiminnan ja koko brändin osalta. Vuonna 2022 ME Studio aloitti laajan brändiuudistuksen, jonka myötä ilmeni tarve myös verkkosivu-uudistukselle. 

ME Studio päätyi tekemään Folcanin kanssa yhteistyötä yrityksen brändiuudistuksen kumppanina toimineen Paperilinnun suosittelujen myötä. Folcanin ja ME Studion yhteistyö aloitettiin marraskuussa 2022. 

"Brändiuudistuksen myötä huomattiin, ettei sen hetkiset verkkosivut palvelleet enää sellaisenaan."

Verkkosivut tehokkaasti maaliin tiiviin yhteistyön ansiosta

ME Studion mukaan kiireiden ja muutosten keskellä brändiuudistukseen meni odotettua pidempi aika ja projektin aikana myös ajatukset ja ideat uusista verkkosivuista ehtivät muuttumaan yrityksen sisällä. Aloitimmekin uusien verkkosivujen työstämisen yhdessä ME Studion kanssa vuoden 2023 alussa täysin uusilla ajatuksilla ja ideoilla. Alkuvaikeuksista huolimatta projekti saatiin tehokkaasti ja onnistuneesti maaliin tiiviin yhteistyön ansiosta. Sivuston kokonaisuudesta tuli lopulta leikkisä, värikäs, selkeä ja monipuolinen. Sivuston ilmeestä saadaan kiittää ME Studion omaa visuaalista suunnittelijaa.

Ennen verkkosivu-uudistuksen aloittamista Folcan toteutti avainsanatutkimuksen yritykselle. Avainsanatutkimuksen tavoitteena oli määritellä minkä tyyppistä sisältöä ME Studion uusille sivuille tulisi lähteä luomaan. ME Studion sivujen sisällöstä vastaa yrityksen yhteistyökumppani Paperilintu.

"Käytännössä tämä projekti on viety tehokkaasti läpi kahdessa kuukaudessa. Ja kun sivut saatiin vihdoin rykäistyä ulos, niin se tuntui erittäin hyvältä."

Uudet verkkosivut ovat poikineet positiivista palautetta yrityksen asiakkailta ja kumppaneilta

ME Studio kertoo olevansa erittäin tyytyväinen tehtyihin muutoksiin verkkosivuilla ja kertoo saaneensa paljon positiivista palautetta asiakkailta ja kumppaneilta. Verkkosivu-uudistuksen ollessa vielä näin tuore on vaikea antaa konkreettisia tuloksia. Lähitulevaisuudessa verkkosivujen sisältö tulee vielä tarkentumaan entisestään, jonka jälkeen voidaan odottaa onnistuneen uudistuksen ja säännöllisen laadukkaan sisällöntuotannon näkyvän selkeämmin myös tuloksissa. 

ME Studiolla ollaan oltu tyytyväisiä erityisesti Folcanin joustavaan ja nopeaan reagointiin muuttuvien toiveiden ja aikataulujen osalta. Tulevaisuudelta ME Studio toivoo mahdollisesti laajempaakin yhteistyötä Folcanin kanssa. Toistaiseksi yhteistyö jatkuu sivuston ylläpidon ja päivittämisen muodossa. 

Haluatko sinäkin tuloksia
digimarkkinoinnilla?

Varaa aika kalenteristamme, niin jutellaan!

Lähetetty Google -sivustolla Google
Petteri Ylimaa profile picture
Petteri Ylimaa
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Kiitos Folcanin tiimi mahtavasta ja joustavasta yhteistyöstä! Voin todellakin suositella:)
Lähetetty Google -sivustolla Google
Juulia Markkanen profile picture
Juulia Markkanen
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Folcanilla on erittäin proaktiivinen ote tekemiseen. Tekemiseen voi luottaa ja saamme aina hyviä ideoita jatkuvaan kehittymiseen.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Kristian Ruotsalainen profile picture
Kristian Ruotsalainen
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Toteutimme laajan verkkosivu-uudistuksen yhteistyössä Folcanin kanssa ja projekti sujui alusta loppuun erinomaisesti. Folcanin kyky johtaa kokonaisuutta tehokkaasti ilman turhaa byrokratiaa vastasi täydellisesti tapaamme toimia. Aikataulu oli tiukka mutta Folcan piti kiinni sovituista aikamääreistä sekä asetetuista tavoitteista. Saimme lisäksi asiantuntevaa tukea teknisiin kysymyksiin. Voin lämpimästi suositella Folcania verkkosivu-uudistusten toteuttajaksi.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Jyrki Palomäki profile picture
Jyrki Palomäki
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Minna Ainoa profile picture
Minna Ainoa
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Erinomaista ja nopeaa työtä, hyvää asiakaspalvelua, kehitysprojekteissa proaktiivinen ja tarkka ote. Vahva suositus!
Lähetetty Google -sivustolla Google
Juha Tuomainen profile picture
Juha Tuomainen
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Pekka Ketonen profile picture
Pekka Ketonen
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Erinomaista työtä ja olemme olleet erittäin tyytyväisiä niin laatuun kuin raportointiin. Asiakkaana olemme kokeneet saavamme lisäksi ideoita ja parannuksia yli odotusten.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Esa Haikonen profile picture
Esa Haikonen
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Tavoitteellista ja asiantuntevaa palvelua.
Lähetetty Google -sivustolla Google
Krista Saari profile picture
Krista Saari
Google star 1Google star 2Google star 3Google star 4Google star 5Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Folcan on moderni, alansa huippuyritys digimarkkinoinnin saralla. Heillä on monipuolista osaamista, ideoita ja ratkaisukeskeisyyttä, joka paketoidaan käyttöön asiakkaan palvelemiseksi parhaalla mahdollisella tavalla. Yhteistyö Folcanin kanssa on sujunut loistavasti jo useamman vuoden, lämmin suositus!
Trustindexin vahvistama
Trustindexin vahvistettu merkki on universaali luottamuksen symboli. Vain parhaat yritykset voivat saada vahvistetun merkin, joilla on arviointipisteet yli 4.5, perustuen asiakasarvioihin viimeisen 12 kuukauden ajalta. Lue lisää

Tutustu muihin referensseihimme

Folcan x WordDive
”Yhteistyö on ollut lämminhenkistä ja mutkatonta. On tärkeää, että on kiva olla yhteydessä ja asiat etenevät sovitusti.”
Lämpöhuolto x Folcan
Laadukkaiden liidien generointi ja säännöllinen liidivirta.
Unidrain x Folcan
Verkkosivujen kävijämäärän kasvu yli 350%