Miten toimin, kun Universal Analytics lakkautetaan?

Google on ilmoittanut Universal Analyticsin lopettavan tiedonkeruun ja toimintansa 1. heinäkuuta 2023. Tämän blogin avulla pystyt varautumaan tähän muutokseen.

Miksi Universal Analytics lopettaa toimintansa?

Euroopan tietosuojaviranomaisten linjauksen mukaan Google Analyticsin käyttäminen rikkoo EU:n yleistä tietosuoja-asetusta. Viranomaiset ovat vastaanottaneet lukuisia valituksia kansalaisjärjestö NYOB:lta henkilötietojen siirroista Yhdysvaltoihin sivustoilta, jotka käyttävät Google Analyticsiä ja muita seurantatyökaluja. Google siis vastaanottaa kävijäseurannasta IP-osoitteita ja muita tunnisteita, joiden voidaan katsoa olevan käyttäjää yksilöiviä ja yhdistettävissä heidän muihin tietoihinsa. Googlen käyttöönottamat suojatoimet henkilötietojen siirtämiselle Google Analyticsin kautta eivät ole riittäviä, minkä vuoksi sen käyttö aiheuttaa riskin verkkosivuston käyttäjille.

Universal Analytics otettiin ensimmäisen kerran käyttöön vuonna 2012, minkä jälkeen on tapahtunut merkittäviä muutoksia mm. Internet-käyttäytymisessä, verkkosivuston omistajien tarpeissa sekä yksityisyyden suojaan liittyvissä vaatimuksissa. Universal Analytics on siis vanhentunut ohjelmisto, joka ei enää täytä tarvittavia vaatimuksia. Google on ilmoittanut, ettei Universal Analytics enää rekisteröi uutta dataa 1.7.2023 lähtien eli tietoa verkkosivuston käytöstä ei voi enää kerätä sitä kautta.

Mitä Universal Analyticsin lakkauttaminen tarkoittaa yritykseni kannalta?

Googlen lakkauttaessa Universal Analyticsin vaihtoehdoiksi organisaatioille jää Google Analytics 4:n (GA4) tai vaihtoehtoisen ohjelmiston käyttöönotto. Jos yrityksesi on ottanut Google Analyticsin käyttöön ennen 14.10.2020 on se mitä luultavammin käytöstä poistuva Universal Analytics. Verkkosivujen on suositeltavaa ottaa käyttöönsä Google Analytics 4 mitä pikimmiten, jotta dataa ehtii kertyä alustaan tarpeeksi ennen UA:n lakkauttamista ja näin yrityksellä on mahdollisuus verrata kävijätietojen kehitystä pidemmällä aikavälillä.

Vaihtoehtoisiksi analytiikka-alustoiksi Google Analytics 4:n rinnalle Hopkins on suositellut eurooppalaiset Matomo ja Piwik PRO -ohjelmistot, joiden käyttöönotto on helppoa, mikäli aikaisempaa kokemusta UA:n käytöstä löytyy. Ohjelmistojen ylläpito ja omistus on EU:n sisällä ja ne täyttävät EU-alueen tietosuojavaatimukset. Matomoa suositellaan niille, joille avoin lähdekoodi on ehdoton vaatimus tai halukkuutta maksaa Piwik PRO:n edistyneistä ominaisuuksista tai kehittyneestä käyttöliittymästä ei ole. Piwik PRO puolestaan kannattaa valita suuren kävijämäärän sivustolle, sillä näissä Matomo ei toimi optimaalisesti. Piwik PRO:sta on myös saatavilla ilmainen lisenssi, jota voidaan käyttää pienemmän kävijämäärän sivustoille.

Mikä on Google Analytics 4?

Google Analytics 4 (GA4) on lokakuussa 2020 julkaistu kolmannen sukupolven versio Googlen Universal Analyticsistä. Ohjelmiston mittaustekniikka, datamalli ja käyttöliittymä on UA:sta täysin poikkeava. Muutokseen on vaikuttanut nykyaikainen toimintaympäristö, kohderyhmien käyttäytyminen ja yksityisyydensuojan vaatimuksissa tapahtuneet muutokset. Muutokseen ovat vaikuttaneet myös tekoälyn ja koneoppimisen tuomat uudet mahdollisuudet, joita GA4 voi hyödyntää mm. ennusteiden tekemiseen.

Suurin ero GA4:n ja UA:n välillä on se, miten GA4 tarkastelee tapahtumia verkkosivuilla. Siinä missä UA mittasi tietoja istuntojen ja sivukatselujen mukaan, GA4 kerää tietoja käyttäjien mukaan. Jokainen sivulla tehty asia luokitellaan omaksi tapahtumakseen, minkä avulla käyttäjien polkua verkkosivuilla voidaan tarkastella entistä tehokkaammin. Verkkosivujen ohella Google Analytics 4 pystyy keräämään dataa myös sovelluksissa tapahtuvasta liikenteestä ja toisin kuin Universal Analytics, se ei tarvitse evästeitä toimiakseen. Tämä tekee datan keräämisestä tarkkaa ja luotettavaa. IP-osoitteita GA4 ei varastoi lainkaan, joten se tarjoaa UA:ta parempaa yksityisyydensuojaa käyttäjille. Google Analytics 4:n pyrkimyksenä on tarjota entistä tietoturvallisempi käyttäjäkokemus.

Miten toimin?

Jos tavoitteenasi on yrityksesi toiminnassa nojata Googlen tuotteisiin, ainoaksi vaihtoehdoksi jää siirtyminen Google Analytics 4:n pariin ja valmistelut olisi syytä käynnistää välittömästi. Universal Analytics ja Google Analytics 4 voivat olla käytössä sivustollasi yhtä aikaa, joten teknisiä esteitä GA4:n lisäämiselle ei ole. Tutustuminen GA4:n erilaisiin raporttinäkymiin kannattaa myös aloittaa heti, kun UA on vielä toiminnassa.  

GA4 käyttöönotto lyhyesti:

  • Luo sivustoasi varten uusi Google Analytics 4 -mittauskokonaisuus, joka löytyy Google Analytics -tilisi Järjestelmänvalvoja-osiosta
    • Apuna tähän voit hyödyntää Googlen siirtymäavustajaa (Setup Assistant)
  • Uusi mittauskokonaisuus on täysin irrallinen Universal Analytics -mittauskokonaisuudesta
    • Huomioithan, että seuranta alkaa nollasta, kun uusi mittauskokonaisuus otetaan käyttöön
  • Siirtymäavustaja kopioi Universal Analyticsistä käytössä olevat omaisuuden asetukset
  • Uusi mittauskokonaisuus ottaa automaattisesti käyttöön tehostetun mittauksen
    • Katselukertojen lisäksi käyttäjien toiminnasta tallennetaan sivustolla tehtyjä erilaisia toimenpiteitä
  • Valitse “Ota käyttöön datan keruu nykyisillä tageillasi” otsikon “ohjatun toiminnon lisäedut” alta, jonka avulla GA4 hoitaa seurantatiedon keräämisen
  • Lopuksi paina “Luo mittauskokonaisuus” -painiketta

Nyt käytössäsi on vanha Universal Analytics ja uusi GA4-tunnus, joista molemmat jatkavat seurantatietojen keräämistä. Mitä aiemmin GA4 on otettu käyttöön, sitä enemmän vertailudataa on saatavilla Universal Analyticsin toiminnan loppuessa.

Yhteenveto

Google Analytics 4 tulee korvaamaan nykyisin käytössä olevan Universal Analyticsin kesäkuun 2023 loppuun mennessä. Syynä on Googlen päätös lopettaa UA:n toiminta kokonaisuudessaan sekä Euroopan tietosuojaviranomaisten linjaus UA:n rikkoessa EU:n yleistä tietosuoja-asetusta.

Tarvitsetko apua Google Analytics 4:n asennuksessa tai toiseen analytiikkatyökaluun siirtymisessä?

Lue lisää digimarkkinoinnista Folcanin blogista

Tietokonen-valkoinen-tausta-hakukoneelle-muistiinpanot

Mitä hakukoneoptimointi eli SEO on?

Mitä on hakukoneoptimointi? Hakukoneoptimointi eli SEO (Search Engine Optimization) on prosessi, jonka päämääränä on tuoda verkkosivustollesi lisää kävijöitä hakukoneista (Googlesta pääosin) ja konvertoida heidät ostaviksi asiakkaiksi ilman, että

Lue tästä