Videomarkkinointi 2020

Videoiden hyödyntäminen verkkosivuilla ja somessa on tullut yhä enemmän ja enemmän osaksi yritysten digitaalista markkinointistrategiaa. Videomarkkinointia käytetään tuotteiden ja palvelujen markkinointiin, yleisön sitouttamiseen eri kanavissa, kuluttajien ja asiakkaiden kouluttamiseen, sekä uusien asiakkaiden tavoittamiseen. 
Tässä blogissa kerromme, miksi sinä hyödyt videomarkkinoinnista ja millä tavoin se edistää brändiäsi. 

Tuloksekasta videomarkkinointia

Video on nopein ja helpoin tapa viestiä

Oletko lanseeraamassa uutta tuotetta tai palvelua? Tee video lanseerauksen avuksi!  98% käyttäjistä sanoo katsovansa videon (jos sen on saatavilla) saadakseen lisätietoja tuotteesta tai palvelusta. Interaktiivinen video on nouseva trendi, jonka on osoitettu lisäävän videoiden katseluaikaa 47% ja jonka 93% markkinoijista mieltää kouluttavan ostajaa tehokkaasti. Esimerkiksi, jos tuote on vaikeaselitteinen, voit näyttää sen toiminnan/käyttötarkoituksen alle 30 sekunnin videolla.  

Lisää konversioita videomarkkinoinnilla

74% ihmisistä sanoo olevansa päätynyt ostamaan tuotteen tai palvelun katsomalla videon. Aloitussivut ovat myös hyviä paikkoja videoiden sijoittamiseen – ne voivat nostaa sivun konversioita jopa 80%.

Hakukoneoptimointi videomarkkinoinnissa

Hakukoneet suosivat videoita, koska ne pitävät niitä korkealaatuisena sisältönä, joten tätä tarkoitusta varten videoiden käyttäminen erityyppisessä sisällössä ja pääsivustoillasi voi tehdä ihmeitä hakukoneoptimoinnillesi – niin kauan kuin videot itse ovat optimoituja oikein. Tämä tarkoittaa, että sisällytetään oikeat avainsanat, vankka metakuvaus ja vahva otsikko. 

Toiseksi suurin hakukone maailmassa, YouTubessa, katsotaan päivittäin yli 250 miljoonaa tuntia videoita. How to-, lifehacks ja DIY-videot saav eniten katseluja ja niiden suosio jatkaa kasvuaan. YouTubesta etsitään tietoa aivan kuten Googlesta, joten opetusvideot voivat olla valtti yrityksesi markkinointistrategiassa. Myös videoiden lisääminen verkkosivustollesi voi parantaa sijoitustasi Googlessa huomattavasti.  

Tehosta sähköpostimarkkinointisi CTR:ää

Lisäämällä “video” -sanan sähköpostin aihekenttään voit lisätä avauksia 19% prosentilla ja CTR:ää 65%. Muista kuitenkin, että paras tapa ei ole upottaa videota suoraan sähköpostiin. Useammat sähköpostiohjelmat eivät tue videon suoratoistoa ja vaikka ne tukisivatkin, suuret videotiedostot lisäävät todennäköisyyttä sille, että sähköpostisi menee suoraan roskapostiin. Sisällytä videon pikkukuva sähköpostirunkoon ja liitä videon linkki siihen.

Mistä aloittaa videomarkkinointi

“Visuaaliset viestit saavat 60 % enemmän huomiota kuin pelkkä teksti.”

85% yrityksistä käyttää videomarkkinointia hyödykseen, joten on tärkeää, että luot videoita, jotka ovat laadukkaita ja brändisi näköisiä. “Laadukkaalla” videolla ei välttämättä tarkoiteta hienoilla kameroilla ja isolla budjetilla tehtyä tuotantoa. Sinulla on nimittäin jo todennäköisesti taskussasi työväline, jolla pystyt toteuttamaan videoita halutulla laadulla. Älypuhelimien kamerat ovat kehittyneet valtavasti viime vuosina, mikä on helppo tapa aloittaa videoiden teko videomarkkinointia varten. 

Minkälaisesta videosta olisi hyvä aloittaa? 

Opetusvideot

Opetusvideot opettavat yleisöllesi jotain uutta. Tämän tyyppinen videomarkkinointi auttaa rakentamaan luottamusta, koska luot arvoa ja vakiinnutat asemaasi alan asiantuntijana. Voit luoda esimerkiksi seuraavanlaisia opetusvideoita: 
 
Tutorial-videoiden avulla sinulla on mahdollisuus esitellä brändiäsi ja tuotteitasi samalla, kun opetat ihmisiä käyttämään niitä. Hyvä esimerkki tutorial-videota toteuttavasta tahosta on IKEA. He näyttävät, miten heidän tuotteitaan kasataan kätevästi videoidensa avulla. 

Päivitysvideot alan muutoksista osoittavat, että seuraat ja ymmärrät toimialasi viimeisimpiä trendejä. Uuden läpimurron huomaaminen toimialalla ja siitä uutisoiminen, lisää luottamustasi asiakkaittesi silmissä ja pitää heidät ajan tasalla uusimmista trendeistä. 
 
Explainer-videoiden on tarkoitus yksinkertaistaa tuotteen, palvelun, prosessin tai muun aiheen selittämistä. Nämä videot ovat yleensä animoituja eivätkä ne yleensä kestä pidempään kuin muutaman minuutin. 
Microsoftin esimerkissä yritys käyttää animaatiota selittääkseen, miten heidän tuotteensa suojaa kyberuhkia vastaan.  

Yritysvideot

Yritysvideot auttavat esittelemään yrityksesi persoonallisuutta. Tämäntyyppisessä videomarkkinoinnissa kannattaa ottaa huomioon yrityksen missio ja sen arvot, jotta saat pidettyä viestinnän yhtenäisenä. Yritysvideot ovat oiva keino myös uusien työntekijöiden rekrytointiin. Erilaisia yritysvideot ovat: 
 
Tapahtumavideot ovat luonnollinen tapa näyttää minkälainen yrityksesi on ja minkälaisia henkilöitä siellä työskentelee. Jos isännöit suurta konferenssia tai tapahtumaa, video puheenvuoroista tai tapahtumaan osallistuneiden henkilöiden haastatteluista tuo lisää näkyvyyttä ja kasvattaa yrityksesi luotettavuutta. 
 
Brändivideot antaa sinulle ja työntekijöillesi mahdollisuuden istua alas ja puhua yrityksesi missiosta ja arvoista. Voit selittää yrityksesi omistautumisen asiakaskokemuksille tai kertoa yrityksen historiasta. Haluat tuoda esiin miksi sinun yrityksesi on ainutlaatuinen. Kun luot tällaista videomarkkinointia, kysy itseltäsi, miksi asiakkaiden tulisi valita yrityksesi kilpailijan sijaan. 

Tuotevideot

Tuotevideot auttavat sinua esittelemään tuotteitasi ja saamaan ihmiset kiinnostumaan niistä. Tuotteen esittelyvideot auttavat tuotteen potentiaalisia käyttäjiä ymmärtämään, miten tuote toimii. Nespresso esittää hyvin lyhyellä videollaan kahvinkeittimen eri ominasuuksia. Uuden tuotteen lanseerauksessa videomarkkinointi voi auttaa luomaan paljon hypeä. Lanseerausvideot voivat olla ennalta kuvattuja tai suoria lähetyksiä, kuten esimerkiksi Applen julkistustilaisuus! 

Referenssivideot

Tyytyväiset asiakkaat ja työntekijät todistavat, että yrityksesi on oltava hyvä valinta, eikö vain? 
 
Asiakasreferenssit sopivat erinomaisesti ihmisten ohjaamiseen ostoprosessin harkintavaiheesta seuraavaan vaiheeseen eli ostovaiheeseen. Jos henkilö tutkii tuotteita sekä sinulta että kilpailijaltasi, ja sinulla on video tyytyväisistä asiakkaistasi, hän todennäköisesti valitsee sinut mieluummin kuin kilpailijasi. 
  
Työntekijäreferenssit: Työntekijät tietävät, millaista on työskennellä sinulle, joten he ovat parhaita ihmisiä puhumaan työskentelemisestä yrityksessäsi. Työnhakijat voivat tutustua tuleviin kollegoihinsa tämän tyyppisen videomarkkinoinnin avulla. Jos sisällytät videoklippejä yrityksestäsi ja sen tapahtumista, he tutustuvat myös yritykseen. 

Pyydä ilmainen arvio verkkosivujesi nykytilasta

Lähetämme sinulle analyysin sähköpostiin.

Yhteenveto

Videoiden suosio markkinoinnissa jatkaa kasvuaan, ja jos se ei jo kuulu markkinointistrategiaasi, niin nyt on hyvä aika hypätä mukaan. Videoiden hyödyntäminen verkkosivuilla ja somessa lisää arvoa tuotteellesi/palvelullesi, kasvattaa luottamusta asiakkaisiin, lisää konversioita, parantaa sijoittumistasi hakutuloksissa sekä tehostaa sähköpostimarkkinointiasi.

Laadukkaaseen videonluontiin sijoittaminen ei kuitenkaan tarkoita pankkitilisi tyhjentämistä. Voit hyvin luoda hyviä videoita myös hyvällä älypuhelimella ja ilmaisella videoeditorilla. Jos sinulla kuitenkin on varaa hankkia lisävarusteita, tee se!

Alina Venermo kuva

Kysy minulta lisää!

Alina Venermo
Yrittäjä, CEO
alina.venermo@folcan.fi
+358 50 357 3684

Lue lisää digimarkkinoinnista Folcanin blogista