Konversioseuranta – Google Tag Manager

Konversioseuranta tarkoittaa verkkosivujen konversioiden seurantaa. Konversiolla tarkoitetaan (lyhyesti) sitä, kun kävijä suorittaa toivotun ja mitattavan toimenpiteen, eli konvertoituu. Konversio voi olla esimerkiksi yhteydenotto mainoksen näkemisen jälkeen, mutta toisaalta myös vaikkapa usean sivun tarkastelu saman istunnon aikana.

Verkkosivujen konversioiden seurantaa varten on asennettava verkkosivuille seurantakoodi, joka liittää seurantavälineen ja verkkosivujen keräämän datan yhteen. Tässä blogissa käsittelen Google Tag Manageria konversioiden seurantatyökaluna.

Konversioista lisää täällä.

Konversioseurannan käyttö ja hyödyt

Konversio-seurannan käyttö ja hyödyt

Miksi konversioseuranta sitten asennetaan? Yksinkertaisesti siksi, että voidaan seurata tarkemmin verkkosivujen vierailijoiden toimintaa. Pohjalla on jo todennäköisesti Google Analytics ja Google Search Console, ja jos ei, kannattaa ne ehdottomasti myös ottaa käyttöön. Perinteisestä Google Analyticsistä konversioseuranta eroaa siten, että verkkosivutapahtumia seurataan entistä tarkemmin (huomaa, että Analyticsillakin voi seurata konversioita, jos konversioseurannan on sinne asentanut). Verkkosivutapahtumana voi olla esimerkiksi yhteydenottolomakkeen lähetä-painikkeen klikkausten seuraaminen.

Google analyticsistä lisää täällä.

Jos konversioseurannan liittää mainontaan, esimerkiksi Google Adsiin, mahdollistuu konversioiden ja mainonnan näyttökertojen yhdistäminen. Seurantatyökalu tunnistaa käyttäjän tietyn mainoksen nähneenä ja kun tämä sitten konvertoituu (suorittaa konversion), rekisteröityy tämä konversio nähdyn mainoksen “ansioksi”. Näin voidaan laskea konversion hinta seurattavalle tapahtumalle (CPA, Cost Per Aqcuisition) ja seurata sitä, mistä esimerkiksi verkkosivujen kautta tulevat yhteydenotot ovat peräisin.

Konversioseurantaa voi ja kannattaa hyödyntää myös mainonnan ulkopuolella niin, että seurataan kaikkea (ei pelkästään mainoksen nähnyttä) verkkosivuliikennettä. Esimerkiksi Google Analyticsiin voit liittää konversioseurannan.

Google Tag Managerin hyödyt

Entä miksi käyttää nimenomaan Google Tag Manageria? Normaalisti asennettaessa jonkun konversion tai alustan seurantaa, on lisättävä seurantakoodi verkkosivuston koodiin. Jos ja kun seurattavia konversioita ja liitettäviä alustoja on useampia (Google Ads, Facebook, Analytics…) liitettäviä koodejakin on useita. Suurin hyöty juuri Google Tag Managerin käyttämisestä on siinä, että sen avulla riittää lisätä koodi yhden kerran (ohjeet myöhemmin), jonka jälkeen alustoja ja yksittäisiä konversiotapahtumia on helppo lisätä hallintapaneelin kautta. Yksi kaiken sisältävä seurantakoodi on myös sivuston teknisen optimoinnin kannalta parempi kuin monta yksittäistä koodia.

Google Tag Manager on myös erittäin laajasti yhteensopiva eri alustojen suhteen. Lisäksi sen käyttö on yksinkertaista ja helppoa, kun oppii perustoiminnot ja navigoinnin alustalla.

Konversioseurannan asentaminen

Konversio-seurannan asentaminen

Seuraavaksi ohjeistan konversioseurannan asentamisen vaihe vaiheelta. Ohjeistus sisältää Google Tag Managerin asennusohjeet ja lisäksi yhden esimerkkikonversion asennusohjeet.

Ensiksi hieman sanastoa:

  • Tagi (Tag): Tagi tarkoittaa tunnistetta. Tämä kuvaa Google Tag Managerissa esimerkiksi yksittäistä konversiotapahtumaa tai vaikkapa yleistä analytiikkaatunnistetta, tagia.
  • Triggeri (Trigger): Triggeri on tagin laukaiseva toiminto. Nämä määritetään itse Tag Managerissa ja tällainen on esimerkiksi lähetä-napin klikkausten rekisteröiminen.
  • Muuttujat (Variables): “Muuttujat” on valikon osio, josta hallitaan triggereiksi määriteltäviä muuttujatyyppejä, kuten tekstin klikkaus (Click Text) ja polkutunnus (Page Path).

Google Tag Managerin asentaminen

Siirry asentamaan Google Tag Manager täältä. Paina oikeasta yläkulmasta “Start for free”, jolloin sinut ohjataan kirjautumaan sisään google-käyttäjälläsi sekä aloittamaan tilin luonnin. Lisää uusi tili täyttämällä tarvittavat kentät (säiliön nimeän itse www.domainisi.fi -tyylillä). 

Seuraavaksi sinua pyydetään lukemaan ja hyväksymään GDPR-ohjeistus.

Hyväksyttyäsi GDPR:än siirrytäänkin jo lisäämään kahdesta osasta koostuvaa seurantakoodia verkkosivulle. Alla esimerkkikuva näkymästä (nämä koodit eivät toimi sinulla).

Koodin voi kopioida suoraan ruutu-ikoneista laatikoiden oikeista yläkulmista. Seuraavaksi nämä koodit lisätään verkkosivujen koodiin ohjeiden mukaisesti, eli toinen-osion sisään, mahdollisimman ylös (eli alkuun) ja toinen-osioon.

Jos olet koodin kanssa hieman ymmälläsi, tai muuten vain haluat helpottaa tai yksinkertaistaa operaatiota, voit käyttää koodin lisäämiseen WordPress-lisäosaa, esimerkiksi Insert Headers and Footers. Työkalulla koodin lisääminen on todella helppoa, se tapahtuu näin:

  1. Lataa lisäosa
  2. Ota lisäosa käyttöön sivullesi WordPressissä
  3. Siirry lisäosaan (WordPressin hallintapaneeli > “Asetukset” > “Insert Headers and Footers”
  4. Liitä koodit niille otsikoituihin kenttiin (lisäosassa omat tekstikentät eri osioille: head, body ja footer)

 

Koodin lisättyäsi, lisää vielä tarvittaessa muut käyttäjät Tag Manageriin: “Järjestelmänvalvoja” > “Käyttäjähallinta”.

Konversion lisääminen

Esimerkkitapauksena luomme konversion Google Ads –mainontaa varten. Toivottu tapahtuma olkoon verkkosivuilta tapahtuva yhteydenotto.

Konversion (tai esimerkiksi yleisen seurantakoodin) lisäämisessä on yleisesti kolme vaihetta:

  1. Konversion luominen
  2. Triggerien määrittäminen
  3. Tagi

 

Nämä vaiheet menevät osittain päällekkäin, ja joskus uusia triggereitä ei tarvitse edes määrittää, mutta läpikäymämme esimerkki noudattaa tätä.

Konversion luominen

Konversio, joka on yhdistettynä mainostukseen, luodaan mainoskanavalla, eli tässä tapauksessa Google Adsissa. Konversion pääsee luomaan ylhäältä ”päävalikosta”, eli “Tools & Settings” > “Measurement” > “Conversions”.

Luo konversio sinisestä plus-painikkeesta ohjeita seuraten ja haluamasi määritykset (esimerkiksi tässä tapauksessa yhteydenoton arvo) lisäten. Kun olet nimennyt konversion (Yhteydenotto), valinnut sille tyypin (Contact) ja niin edelleen sekä painanut “Continue”, siirryt seurantakoodin asentamiseen. Tällä kertaa et valitse koodia, vaan vaihtoehdon “Use Tag Manager”. Tagin luomista varten tulet tarvitsemaan nyt näkyvät “Conversion ID” ja “Conversion label”.

Huomaa lisäksi (kuten konversiota luodessa muistutetaan) asentaa “Conversion Linker Tag” ja asettaa se aktivoitumaan jokaisella verkkosivustosi sivulla.

Triggerien määrittäminen

Ennen varsinaista triggerien määrittämistä, valitse < Google Tag Managerin > työtilanäkymän vasemman reunan valikosta “Muuttujat” (Variables). Täältä valitse “Määritä” ja lisää haluamiasi seurattavia triggerien ulottuvuuksia. Itse lisäisin ainakin ‘’Kaikki klikkaukset’’-ryhmän muuttujat (Click Element, Click Classes…).

Seuraavaksi käyt luomassa triggerit konversiotapahtumallesi. Ennen triggerien lisäämistä mieti, mitkä verkkosivuilla tapahtuvat asiat ovat sellaisia, jotka kuvaisivat konversion tapahtumista mahdollisimman tarkasti. Esimerkissämme niitä ovat yksinkertaisella yhteydenotto-sivulla esiintyvät yhteydenottolomakkeen “lähetä”-painike, klikattava puhelinnumero ja klikattava sähköpostiosoite.

Triggerin luominen tapahtuu valikosta “Triggerit” > “Uusi” > “Triggerin määritys” > “Klikkaus – Kaikki elementit”. Nimeä triggeri tavalla, jolla tunnistat sen koskevan tiettyä klikkausta ja valitse triggerin käynnistysehdoksi “Jotkin klikkaukset”.

Seuraavaksi määrität triggerin käynnistysehdot, eli tapahtumat, joiden täytyy toteutua, jotta triggeri aktivoituu. Ehtoja voi olla useampia, niitä voi lisätä ja poistaa oikean reunan miinus- ja plus-merkeistä.

Triggerin tunnistamisessa käytän itse useimmiten apuna itse verkkosivua ja Tag Managerin mainiota esikatselutoimintoa. Esikatselutilan saa auki sivun yläreunasta, painikkeesta “Esikatsele”. Painettuasi tätä, avaa tai päivitä oma verkkosivusi, jolloin sivun alareunaan aukeaa esikatselutyökalu.

Esikatselutyökalu avattuna, siirry seuraavaksi yhteydenottosivulle. Yhteydenottosivulla paina lomakkeesi lähetä-nappulaa, jolloin vasemman reunan “Summary”-valikkoon ilmestyy kohta “Click”. Valitse se, ja valitse ylhäältä “Variables”. Nyt voit tarkastella muuttujien arvoa klikkitapahtumassa ja esimerkiksi alla olevasta kuvasta näet, että “Click Text” identifioituu sanalla “Lähetä”. Nyt tiedät täydentää triggerin ehdon ylläolevan kuvan tavoin.

Tässä vaiheessa triggeri on valmis ja voit tallentaa sen. Puhelinnumeron ja sähköpostiosoitteiden seurantaa varten toistetaan samat toimenpiteet ja lisätään niiden ehdoiksi esimerkiksi omassa näkymässäni soitoissa seuraavasti: “Click Elements” ja “tel:+358…”.

Huom. Jos käytät näin “yleistä” aktivoitumisehtoa, muista varmistaa, että sinulla ei ole muita eri tarkoituksessa “Lähetä”-tekstin omaavia painikkeita sivuillasi, sillä niidenkin klikkaukset lasketaan. Voit toki välttää tätä lisäämällä triggerin lisäehdoksi esimerkiksi yhteydenottosivun polkutunnuksen, mutta muista, että toisaalta sinulla voi olla yhteydenottolomakkeita muuallakin ja tällöin taas poissuljet niiden painikkeiden seurannan.

Vinkki: Avaa molemmat näkymät samanaikaisesti esimerkiksi välilehtinä, jotta voit navigoida triggerien ja esikatselun välillä. Muista päivittää esikatselutila tarvittaessa sekä Google Tag Managerin että verkkosivujen päässä (lataamalla sivu uudelleen).

Huomaa, että joissakin tapauksissa tai sivurakenteissa tämä ohje ei päde, ja voi olla, että et pääse esimerkiksi klikkauksen muuttujiin kuvatulla tavalla käsiksi. Konversioseuranta on silti mahdollista asentaa aivan yhtä toimivaksi.

Konversioseurannan aktivointi (tagin kokoaminen)

Kun tarvittavat triggerit on lisätty ja konversiotapahtuman luominen aloitettu Google Adsissa, voidaan “koostaa” näistä valmis tagi, eli seurattava konversiotapahtuma. Luodaksesi tagin siirry vasemman reunan valikossa kohtaan “Tagit” > “Uusi”.

Nimeä tagi jälleen tunnistettavalla tavalla ja valitse tagin tyyppi valikosta. Esimerkissämme kyseessä oli Google Adsin konversioseuranta ja tarkemmin yhteydenottojen seuranta, eli valitsemme kuvassakin näkyvän vaihtoehdon “Google Adsin konversioseuranta”. Laatikkoihin “Tulostunnus” ja “Tulostunniste” syötät aikaisemmin Google Adsista saamasi: “Conversion ID” ja “Conversion label”.

Alla olevan ruudun “Triggerit” kautta pääset käsiksi luomiisi triggereihin. Lisää kaikki tapahtumaasi vastaavat triggerit, eli esimerkissämme sekä lähetä-nappi että puhelinnumeron ja sähköpostiosoitteen klikkaus. Jos haluat, että mikä vain useammasta eri toiminnoista aktivoi tägin (kuten tässä) ja rekisteröityy näin konversioksi, lisää triggerit oikean reunan plus-painikkeesta. Jos haluat lisätä poikkeuksia (triggereitä, jotka eivät aktivoi tagia), tee se alhaalta kohdasta “Lisää poikkeus”. Lopuksi, tallenna tagi.

Huom. Muista asentaa myös “Conversion Linker Tag” tilillesi. Se löytyy Tagivalikosta ja sen triggeriksi laitetaan kaikkien sivujen näyttökerrat.

Nyt konversioseuranta on valmis ja siirrymme testaamaan sen toimivuutta. Tämä tapahtuu päivittämällä Tag Managerin esikatselutilan (tai avaamalla sen tässä vaiheessa) ja tämän jälkeen lataamalla verkkosivusi uudelleen. Siirry nyt yhteydenottosivullesi ja varmista, että esikatselutyökalun ylävalikosta on valittuna “Tags”. Seuraavaksi paina kutakin seurattavaa painiketta (puhelinnumero, sähköpostiosoite ja lähetä-nappula) ja varmista, että kullakin kerralla ‘’Yhteydenotto’’-tagisi aktivoituu. Ensimmäisellä kerralla se siirtyy osioon “Tags Fired” ja seuraavilla (saman istunnon) kerroilla aktivoitumisen voi havaita tagin alla lukevassa aktivoitumisten lukumäärässä.

Varmista vielä Google Adsin päässä, että konversioseurantasi toimii. Tämän havaitsemisessa usein kestää hetki, toisin kuin Tag Managerissa.

Konversioseuranta – Google Tag Manager

Yhteenvetona vaiheet:

  1. Asenna ja ota käyttöön Google Tag Manager. Muista myös lisätä käyttöoikeudet, jos joku muukin käyttää tiliä. Kinkkisin vaihe tässä oli koodin lisääminen verkkosivuille, mutta sekin onnistuu yksinkertaisesti esimerkiksi esittelemäni lisäosan avulla (WordPress-sivut).
  2. Aloita konversiotapahtuman luominen Googlessa. (Tämän vaiheen voi hyvin toteuttaa esimerkiksi triggerien luonnin jälkeen, samaan aikaan kun luo tagia.) Muista pitää tarvittavat tunnusluvut tallessa.
  3. Lisää “Muuttujat”-valikosta haluamasi muuttujat, jotta voit seurata niitä (tässä ja yleensä: ainakin klikit).
  4. Lisää “Triggerit”, jotka vastaavat haluamasi tapahtuman toteutumista.
  5. Lisää ja määritä “Tagi” käyttäen luomiasi triggereitä sekä tunnuslukuja Google Adsista.
  6. Tarkista vielä konversion toimiminen niin, että se aktivoituu haluamillasi toiminnoilla.
  7. Olet valmis!

 

Muistuttaisin vielä, että voit lisätä useita muitakin hyödyllisiä tageja kuin Google Adsin konversioseurantaa tai konversioseurantaa ylipäätänsä (voit lisätä esimerkiksi myös Facebook pixelin, Google Analyticsin ja Google remarketing –tagin). Eri tagien luonti vaihtelee hieman riippuen esimerkiksi siitä, mitä kaikkea tarvitsee määrittää ja liittää toiselta alustalta.

Kiitos mielenkiinnostasi, ja antoista seurantaa!

Tarvittaessa mielelläni apunasi,

Jaakko

Lue lisää digimarkkinoinnista Folcanin blogista