Kasvata liiketoimintaasi vaikuttajamarkkinoinnilla

Jos et vielä ole arvioinut vaikuttajamarkkinointia osana laajempaa markkinointistrategiaa, nyt on hyvä aika aloittaa. Vaikuttajia voidaan käyttää esimerkiksi brändin tarinan jakamiseen tehokkaalla tavalla – tavoittamalla potentiaalisia kohderyhmääsi sopivia ihmisiä, jotka eivät vielä tunne brändiäsi tai ole olleet sen kanssa vuorovaikutuksessa. Brändit, joilla on vaikuttajamarkkinointikumppanuuksia, saavuttavat menestystä asiakashankinnan, tunnettavuuden ja merkittävän sijoitetun pääoman tuoton kautta. 

Vaikuttajamarkkinointi lisää brändin uskottavuutta, hyödyntää SEO-strategiaa ja mikä tärkeintä, lisää tuloksia. Tämä blogi antaa sinulle syvällisemmän kuvan siitä, onko vaikuttajamarkkinointi sinulle sopiva. 

Mitä on vaikuttajamarkkinointi?

Vaikuttajamarkkinointi on mainonnan muoto, jossa yleisö tavoitetaan vaikuttajan kautta.  Vaikuttajamarkkinointi on ollut ja on vielä tälläkin hetkellä yksi tähän mennessä tehokkaimmista mainonnan muodoista. Sen sijaan että tuotetta, palvelua tai brändiä markkinoitaisiin suoraan kohderyhmälle, tavoitellaan heitä kiertoteitse vaikuttajan yleisön avulla.  

Vaikuttajilla on yleensä suuri ja aktiivinen yleisö, joka antaa brändille näkyvyyttä positiivisella tavalla. Esimerkiksi Monochromen ja Pauligin brändilähettiläsyhteistyön avulla luotiin some-presenssiä Pauligin Frezza-tuoteperheen uutuuksille. Yhteensä viiden kuukauden mittaisen #frezzasquad yhteistyön aikana vaikuttajat tekivät monipuolisesti aitoja ja aktiivisia sisältöjä niin Instagramiin, Snapchatiin kuin YouTubeenkin. Lisäksi jokainen vaikuttaja järjesti oman Frezza-tapahtuman. Business Insiderin arvion mukaan vaikuttajamarkkinointiin käytettiin vuoden 2019 aikana noin 8 miljardia dollaria ja vuoteen 2022 mennessä arvioidaan luvun kapuavan 15 miljardiin. 

Miten hyödyn vaikuttajamarkkinoinnista?

Vaikuttajamarkkinointi antaa brändillesi ihan uudenlaista näkyvyyttä. Kuluttajat tutustuvat tuotteisiin eri kanavien, kuten Instagramin, Facebookin, YouTuben, Snapchatin ja Tik Tokin kautta. Jokaisella alustalla on erilaista sisältöä videoista kuviin, joka mahdollistaa erilaisen lähestymistavan. Vaikuttaja, joka pystyy tuottamaan arvokasta sisältöä, säästää markkinointitiimiltäsi aikaa ja rahaa, jonka avulla pääset mainostamaan tehokkaasti laajemmalle yleisölle. Vaikuttajien tuottamaa sisältöä kannattaa hyödyntää uudestaankäyttämällä sitä esimerkiksi omiin mainoksiin, verkkosivuihin, sähköposteihin jne.  

Vaikuttajamarkkinointi voi vahvistaa myös SEO:ta. Sisältö lisää sivuston luotettavuutta hakukoneiden silmissä eli domain authoritya arvioimalla esimerkiksi siihen linkittävien sivustojen määrää ja niiden laatua. Sisältörikas vaikuttajayhteistyö, johon yhdistetään vielä kampanjoiden tuomat ulkoiset linkit yrityksesi sivustolle, on myös tehokasta ja ennen kaikkea luotettava tapa rakentaa SEO:ta ilman, että siihen täytyy käyttää itse rajattomasti resursseja. 

Minkälainen vaikuttaja on minun brändilleni sopiva?

Kun valitset sopivaa vaikuttajaa brändillesi, ei kannata tuijottaa pelkkiä seuraajamääriä. Totta kai makro-, mikro- ja nanovaikuttajilla on omat etunsa, mutta tärkeintä on löytää vaikuttaja, jonka kanssa arvot ja näkemykset kohtaavat parhaiten. Sen sijaan, että tilaat kertaluonteisia postauksia somekanaviin, vaikuttajien kanssa halutaan solmia pitkiä kumppanuuksia, jotka luovat uskottavuutta sekä yhteistyölle että vaikuttajan seuraajille. 

Makrovaikuttajat 

Suomalaisilla makrovaikuttajilla on keskimäärin 10,000-100,000 seuraajaa. Yksi suurimmista makrovaikuttajien käytön eduista yrityksellesi on, että ne tavoittavat laajan yleisön. He toimivat asiantuntijaroolissa alallaan, joten he ovat myös paljon arvokkaampia. Jos päätavoitteesi on maksimoida brändinnäkyvyys ja sen tietoisuus, makrovaikuttaja saattaa olla oikea vaihtoehto. 

Mikrovaikuttajat

Mikrovaikuttajat ovat ihmisiä, joiden seuraajamäärät ovat noin 10 000—100 000 henkilöä. Suomessa realistinen raja on noin 1 000—5 000 seuraajaa. Mikrovaikuttajat voivat saada aikaan enemmän sitoutumista kampanjaasi kuin makrovaikuttajat, koska mikrovaikuttajat ovat helposti samaistuttavia henkilöitä, jotka tuottavat sisältöä omista kiinnostuksen kohteistaan, kuten sisustuksesta, ruoanlaitosta, omasta tyylistä, kauneudesta jne.  

Nanovaikuttajat

Nanovaikuttaja on seuraajamäärältään vielä mikrovaikuttajaakin pienempi sosiaalisen median vaikuttaja. Suomen mittakaavassananovaikuttajiksi katsotaan alle 1000 seuraajan tilit. Nanovaikuttajien yleisöt rakentuvat pääasiassa vaikuttajan henkilökohtaisistatuttavista ja hänen kanssaan samoista aiheista kiinnostuneista seuraajista. He antavat sinulle mahdollisuuden työskennellä useamman vaikuttajan kanssa ja ovat myös hyvin joustavia palkkioiden suhteen.  Nanovaikuttajat ovat edullinen tapa aloittaa vaikuttajamarkkinoinnin kokeilu. 

Vaikuttajan valinnassa on tärkeää tutustua tarkasti vaikuttajan henkilöbrändiin, sisältöön, kanaviin ja kohderyhmään sekä arvioida hänen sopivuuttaan brändillesi.  

Mitä sitten kun olen löytänyt sopivan vaikuttajan?

Ennen kun lähestyt vaikuttajia, mieti mitä sopimus tarjoaa molemmille osapuolille.  Sopimus voi sisältää esimerkiksi: 

  • tuotearvostelun, jossa annetaan tuote testattavaksi 
  • arvonnan tai giveawayn, jossa annetaan tuote testattavaksi ja toinen arvottavaksi seuraajien kesken
  • affiliate-linkin, jossa vaikuttajalle maksetaan linkin kautta tulleista myynneistä provisio 
  • tuotearvostelu + affiliate-linkki, jossa annetaan tuote testattavaksi ja maksetaan linkin kautta tulleista myynneistä provisiota vaikuttajalle 
  • tuotearvostelu + alekoodi, jossa annetaan tuote testattavaksi ja lisäksi alekoodi jaettavaksi seuraajille 
  • tuotearvostelu + alekoodi + komissio, jossa annetaan tuote testattavaksi, alekoodi jaettavaksi seuraajille ja maksetaan koodin kauttatulleesta myynnistä komissio 

Varaa aika ilmaiseen konsultaatioon

Haluatko tietää, millä mallilla yrityksesi digimarkkinointi on tai mitä toimenpiteitä voisit tehdä sen tehostamiseksi? Varaa aika ilmaiseen digimarkkinoinnin konsultaatioon, niin keskustellaan lisää yrityksesi digimarkkinoinnista. Katso vapaat ajat ja valitse niistä sinulle sopiva. Konsultaatio ei sido sinua mihinkään.

Yhteenveto

Vaikuttajastrategia on yrityksen markkinointistrategiasta johdettu pitkän aikavälin suunnitelma, jossa keskitytään siihen miten yritys tekee tuloksellista, liiketoiminnan tavoitteita tukevaa vaikuttajamarkkinointia. Oikein toteutettu vaikuttajastrategia voi auttaa sinua rakentamaan suuremman yleisön ja laajentamaan kohderyhmääsi entisestään. Vaikuttajastrategian ymmärtäminen voi taas auttaa sinua toteuttamaan vaikuttajamarkkinointikampanjoita suuremmalla onnistumisprosentilla.  

Vaikuttajamarkkinointi voi tuoda uusia asiakkaita yrityksellesi, saavuttaa brändille tunnettavuutta sekä parantaa SEO:ta . Nyt, kun sinulla on parempi käsitys vaikuttajamarkkinoinnin arvosta yrityksellesi, on aika laatia oma vaikuttajastrategia. 

Alina Venermo kuva

Kysy minulta lisää!

Alina Venermo
Yrittäjä, CEO
alina.venermo@folcan.fi
+358 50 357 3684

Lue lisää digimarkkinoinnista Folcanin blogista