Sisältöstrategia asiakaslähtöisen markkinoinnin perustana

Sisältöstrategia on kaikessa yksinkertaisuudessaan suunnitelma, jossa käytetään sisältöä liiketoimintatavoitteiden saavuttamiseen. Tällaista sisältöä ovat muun muassa ääni- tai visuaaliset sisällöt sekä kirjoitetut sisällöt. Onnistunut sisältöstrategia houkuttelee kohdeyleisöäsi suppilon jokaisessa vaiheessa ja pitää heidät sitoutuneina myös mahdollisen ostotapahtuman jälkeen. Tässä blogiartikkelissa kerromme tarkemmin, mitä sisältöstrategia on, miksi yrityksesi tarvitsee sellaisen ja millaisiin toimiin sinun on ryhdyttävä strategian luomiseksi.

Mitä sisältöstrategialla ja sisällöllä oikein tarkoitetaan?

Sisältöstrategia on jatkuva prosessi, jossa liiketoiminnan tavoitteet muutetaan suunnitelmaksi, joka käyttää sisältöä ensisijaisena keinona näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Entä mitä sitten itse sisällöllä tarkoitetaan? Sisältöä on vaikea kuvailla lyhyesti ja ytimekkäästi, sillä sen merkitys riippuu pitkälti konteksista. Se voi tarkoittaa esimerkiksi teknisiä julkaisuja ja blogikirjoituksia, samoin kuin meemejä ja TikTok-videoita.

Ajatellessamme sisältöä digitaalisen markkinoinnin kannalta, on hyvä jakaa se neljään eri osaan:

Informaatio – Mikä on viestisi sisältö? Se voi olla faktaperäinen, käytännöllinen, viihdyttävä, informatiivinen tai jokin näiden yhdistelmä.

Asiayhteys –  Mitä sisällön pitäisi auttaa sinua ja lukijaa saavuttamaan? Mikä on tämän sisällön kohdeyleisö? Miksi se julkaistaan?

Tiedotusvälineet – Millä kanavalla julkaiset sisältöä ja miten se vaikuttaa kokonaisviestiin?

Muoto – Onko sisältö tekstiä, grafiikkaa, ääntä, videota, interaktiivista tai vaikka esimerkiksi virtuaalista/lisättyä todellisuutta?

Sisältö on tietoa, joka on merkityksellistä tietyssä kontekstissa ja joka on muotoiltu sen tiedotusvälineen mukaan, jonka kautta se välitetään. Sisällön määrittämisessä on hyvä keskittyä kokonaisuuten, eikä pelkästään tietoon, sillä tieto ilman kontekstia on pelkkää melua. Voit esimerkiksi luoda oppaan keittiöremontin tekemiseen, mutta kuvien lisääminen oppaaseen selkeyttää lukijalle prosessia. Samoin sisältöön liittämäsi materiaalin on sovelluttava käyttämääsi tiedotusvälineeseen. Keittiöremonttioppaan julkaiseminen kokonaisuudeessaan muun muassa Twitter-ketjussa ei välttämättä ole tehokkain vaihtoehto.

Sisältöstrategia on yksi markkinointistrategiasi tärkeimmistä osista, koska se kertoo kuka, mitä, missä, milloin ja miten aiot muodostaa yhteyden yleisöösi. Hyvin toteutettu strategia luo yritykseesi sisältökulttuurin, joka ohjaa suurempia investointeja. Lisäksi se tarjoaa puitteet sisältömarkkinointiin sijoitetun pääoman tuottoprosentin mittaamiseen, vastuullisuuden ylläpitämiseen ja ennakoitavissa olevien tulosten varmistamiseen. Upean sisällön luomien vie aikaa ja rahaa. Huolimatta siitä, ulkoistatko esimerkiksi blogitekstejä vai kehitätkö niitä yrityksesi sisällä, on tärkeää, että sinulla on hyvin organisoitu suunnitelma haluamiesi tulosten saavuttamiseksi. Strategiasi on siis pelikirja, joka ohjaa sinua toimintaan.

Voit kysyä parhaat vinkit sisältöstrategian luomiseen ottamalla meihin suoraan yhteyttä!

Folcanin 6 vinkkiä sisältöstrategian luomiseen!

1. Määritä tavoitteesi

Hyvällä sisällöllä on oltava tarkoitus ja tämä on määriteltävä selkein tavoittein. Aloita identifoimalla käsilläsi oleva tehtävä, liiketoimintasi ja markkinointitavoitteesi sekä KPI-mittarisi. Voit myös kysyä itseltäsi luotko sisältöä bränditietoisuuden lisäämiseen, liidien luomiseen, käyttäjien konvertoitumiseen, aiempien asiakkaiden houkuttelemiseen, hakutulosten parantamiseen tai jotain muuta varten.

2. Määritä kohderyhmäsi

Kuka lukee sisältöäsi? Kuka on sisältösi kohdeyleisö? Kuinka monelle eri kohderyhmälle luot sisältöä? Sisältöstrategia lähtee liikkeelle asiakkaista ja on tehokas vasta, kun tunnet kohdeyleisösi. Yritykselläsi voi olla useampi kuin yksi asiakastyyppi, minkä vuoksi sisältöstrategiasi tulee huomioida useampi kuin yksi käyttäjätyyppi. Erilaisten sisältötyyppien ja kanavien käyttäminen auttaa sinua toimittamaan sisältöä, joka on räätälöity jokaiselle ostajapersoonalle. Lue lisää ostajapersoonan luomisesta täältä.

3. Valitse kohderyhmällesi tärkeät kanavat

Sisältöä voit luoda eri muodoissa, mutta käytössäsi on myös useita kanavia, joissa voit julkaista. Arvokasta tietoa voidaan kerätä tutkimalla, minkä tyyppisillä sivustoilla mahdolliset asiakkaat jo vierailevat, minkä sisällön kanssa he ovat tekemisissä ja millä sosiaalisen median alustoilla he jakavat sisältöä. Jokaisella asiakkaalla on erilainen ostopolku, joka kuitenkin etenee useimmiten samaa kaavaa noudattaen. Ostopolun hahmottamisen jälkeen on hyvä alkaa miettimään, mitkä kanavat ovat parhaita markkinointia varten ja missä vaiheessa ostopolkua mikäkin kanava toimii parhaiten. Ostopolun ja oikean kanavan valitseminen helpottaa sisällön suunnittelua, kun tiedät, että sisältö suunnitellaan sinne, missä se aiotaan esittää.

4. Selvitä, mitä kilpailijasi tekevät

Olet päättänyt kohderyhmäsi ja heille tärkeät kanavat. Seuraavaksi on hyvä analysoida, mitä kilpailijasi tekevät. Kilpailijoillasi on todennäköisesti samanlainen tuote kuin sinulla, mikä tarkoittaa sitä, että potentiaalisten asiakkaiden on tiedettävä mikä tekee sinun tuotteestasi paremman tai erilaisen. Ehkä yritykselläsi on mielenkiintoinen historia, tai ehkä sinulla on ainutlaatuinen brändi, joka erottaa sinut kilpailijoistasi. Voit oppia yhtä paljon siitä, mitä kilpailijasi tekevät kuin siitä, mitä he eivät tee.

5. Suunnittele sisältö

Ihannetapauksessa tuotteesi tai palvelusi ratkaisee ongelman, jonka tiedät yleisölläsi olevan. Internet on täynnä sisältöä, minkä vuoksi sinun tulee suunnitella sisältösi niin, ettei se huku muiden sekaan. Luo sisältöä, joka erottuu joukosta, on ainutlaatuista ja jolla on selkeä ja erottuva ääni. Tärkeintä sisällön luonnissa on kuitenkin tarjota lukijalle arvoa. Mitä enemmän keskityt omaan markkinarakoosi, sitä suuremmat mahdollisuudet sinulla on vakiinnuttaa itsesi alan auktoriteetiksi.

Sisällön suunnittelussa voit käyttää apuna seuraavia kysymyksiä:

  • Mitä sisältöä olet tunnistanut yleisösi kuluttavan?
  • Mistä sinulla on brändinä oikeus puhua?
  • Mitä uutta sinä voit brändinä tuoda keskusteluun?
  • Millä sosiaalisen median alustalla ihanneasiakkaasi viettää aikaa?
  • Minkälainen sisältä sopii tälle alustalle?

Tämän lisäksi on tärkeää määrittää, miten hallinnoit sisällön luomista ja julkaisemista.

  • Kuka yrityksestäsi luo sisältöä?
  • Missä se julkaistaan?
  • Milloin se julkaistaan?
  • Kuka vastaa asiakkaiden kanssa kommunikoinnista?

6. Analysoi sisältöstrategiasi toimivuus ja kuuntele asiakkaitasi

Luit aikaisemmin, että sisältöstrategian tavoitteesi voivat olla esimerkiksi bränditietoisuuden lisääminen, liidien luominen, käyttäjien konvertoituminen, aiempien asiakkaiden houkutteleminen, hakutulosten parantaminen tai jotain aivan muuta. Mitä ikinä se olikaan, on tuloksia analysoitava, jotta tiedetään kuinka paljon matkaa on jäljellä tavoitteisiin sekä kuinka nykyistä strategiaa voidaan kehittää. Tulosten mittaaminen on jatkuva prosessi, jonka myötä strategiasi kehittyy matkan varrella. Tärkeänä osana analysointia on asiakkaidesi kuunteleminen. Asiakkaiden on tiedettävä, että heitä kuullaan sosiaalisessa mediassa, joten palautteen ja ehdotusten pyytäminen ja säännöllinen keskustelu on erittäin tärkeää. Kun tavoitat asiakkaitasi ja vastaat heidän palautteeseensa, voit kerätä arvokasta tietoa ja näyttää heille, että heidän mielipiteillään on väliä.

Sisältöstrategia on markkinoinnin perusta

Sisältöstrategia on olennainen osa markkinointisuunnitelmaasi ja se toimii sekä luotavan sisällön oppaana että vertailukohtana menestyksen mittaamiseen. Sisältöstrategialla varmistat, että sisältösi vastaa suoraan niin liiketoimintatavoitteitasi kuin asiakkaidesi tarpeita ja se on olennainen osa mitä tahansa markkinointikampanjaa.

Sisältöstrategian luominen yksin voi kuitenkin olla hankalaa, mutta ei hätää! Me olemme täällä sinua varten, joten älä epäröi ottaa yhtettä. Tehdään yhdessä sisältöstrategia juuri sinun yrityksesi tarpeita varten.

Lue lisää digimarkkinoinnista Folcanin blogista

Tietokonen-valkoinen-tausta-hakukoneelle-muistiinpanot

Mitä hakukoneoptimointi eli SEO on?

Mitä on hakukoneoptimointi? Hakukoneoptimointi eli SEO (Search Engine Optimization) on prosessi, jonka päämääränä on tuoda verkkosivustollesi lisää kävijöitä hakukoneista (Googlesta pääosin) ja konvertoida heidät ostaviksi asiakkaiksi ilman, että

Lue tästä