Digitaalisen markkinoinnin sanasto
- Nea Ketonen
Tuntuuko sinusta toisinaan, että et pysy perässä digimarkkinoinnin termeissä ja työkaluissa. Ei hätää, tämä blogi on sinua varten!
A
A/B-testaus tarkoittaa kahden eri version, kuten mainoksen tai verkkosivuston, testaamista keskenään jollain mitattavalla tavalla. A/B-testauksen tavoitteena on kerätä dataa siitä, kumpi versioista on parempi. Lopputuloksena voidaan tehdä dataan perustuva valinta versioiden väliltä.
Account-Based Marketing (ABM) tarkoittaa markkinointia yksittäiselle asiakkaalle tai pienelle tarkkaan määritetylle kohderyhmälle. Se on B2B-puolelle tyypillinen markkinointistrategia, joka pyrkii vaikuttamaan yrityksen tärkeimpiin (potentiaalisiin) asiakkaisiin kohdennetusti ja personoidusti.
Affiliate-markkinointi on tuotteen tai palvelun suosittelua esimerkiksi blogissa tai sosiaalisessa mediassa. Suosittelija (eli julkaisija) tienaa komission joka kerta, kun suositusten kautta tullut kävijä toteuttaa ennalta määritetyn lopputuloksenm kuten oston. Näitä kyseisiä lopputuloksia seurataan julkaisijalle annettujen uniikkien linkkien avulla.
AI (Artificial Intelligence) eli tekoäly tarkoittaa koneen kykyä hyödyntää erilaisia taitoja, kuten oppimista, suunnittelemista tai luomista lähes ihmisen tasoisesti. Tekoälyn ansioista tekniset järjestelmät kykenevät havainnoimaan ympäristöään ja tekemään sen seurauksena toimenpiteitä, kuten päättelemään tai suunnittelemaan, joihin normaalisti vaadittaisiin ihminen.
Algoritmi tarkoittaa ohjelmistojen taustalla toimivaa prosessia, joka suorittaa tietyn tehtävän tai ratkaisee tietyn ongelman. Digimarkkinoinnissa algoritmi viittaa ohjeisiin, jotka ohjaavat digitaalisia markkinointiprosesseja, esimerkiksi määrittää sen mitä sisältöjä käyttäjä näkee.
Analytiikka tarkoittaa datan keräämistä, analysointia ja hyöödyntämistä ennalta määritettyjen tavoitteiden saavuttamisessa. Tämä tapahtuu erilaisten työkalujen, kuten Google Analyticsin avulla.
Ankkuriteksti on verkkosivuilla oleva hyperlinkin näkyvä linkkitekstin osa, joka tunnetaan myös muun muassa nimillä linkkisana, ankkuriteksti, linkin teksti. Se kertoo lukijalle mihin kyseinen linkki johtaa ja on tärkeä hakukoneoptimoinnin kannalta. Esimerkiksi hakukoneoptimointi on blogitekstiin johtava ankkuriteksti, joka kertoo mitä hakukoneoptimointi tarkoittaa.
AOV (Average Order Value) tarkoittaa keskimääräistä tilauksen arvoa esimerkiksi verkkokaupassa. Se on mittari, joka kuvastaa keskimääräistä rahamäärää, jonka asiakas käyttää yhden ostotapahtuman aikana.
Avainsanalla (keyword) viitataan yleensä hakusanaan tai -fraasiin, joiden avulla käyttäjät etsivät tietoa hakukoneista. Avainsanoja käytetään laajasti hakukoneoptimoinnissa (SEO), jossa verkkosivuston omistajat pyrkivät optimoimaan sivustonsa niin, että se vastaa mahdollisimman hyvin käyttäjien tekemiin hakuihin ja sijoittuu näin hyvin hakutuloksissa.
Avainsanatutkimus on prosessi, jolla etsitään ja analysoidaan hakutermejä, joita ihmiset syöttävät hakukoneisiin tällä hetkellä. Tavoitteena on löytää ne hakusanat, joilla potentiaaliset asiakkaat hakevat tuotettanne Googlesta ja valita sen perusteella parhaat hakusanat, joihin on kannattavaa käyttää resursseja hakuaikomuksen ja kilpailun kannalta
B
B2B (business-to-business) tarkoittaa toisille yrityksille suunnattua toimintaa eli B2B-markkinointi on toisille yrityksille suunnattua markkinointia.
B2C (business-to-consumer) tarkoittaa kuluttajille suunnattua toimintaa eli B2C-markkinointi on toisille kuluttajille suunnattua markkinointia.
Bing on Microsoftin omistama ja ylläpitämä hakukone.
Bounce Rate (poistumisprosentti) on verkkosivuston mittari, joka kertoo kuinka moni kävijä lähtee sivustolta heti sinne saavuttuaan ilman muiden sivujen katsomista tai vuorovaikutusta. Matala bounce rate on yleensä hyvä, kun taas korkea voi viitata siihen, että sivuston sisältö tai käyttökokemus eivät vastaa kävijöiden odotuksia, jolloin he poistuvat sivustolta välittömästi.
Bumper ad on YouTubessa näkyvä lyhytmainosvideo (yleensä enintään kuusi sekuntia pitkä), jota ei voi skipata. Näiden mainosten tarkoituksena on välittää nopeasti ja tehokkaasti brändiviesti tai mainosviesti.
C
Call to Action (CTA) tarkoittaa toimintakehotetta eli selkeää ohjetta tai pyyntöä, joka rohkaisee kävijää suorittamaan halutun toimenpiteen, kuten klikkaamaan linkkiä, täyttämään lomakkeen tai lukemaan lisää.
CAC (Customer Acquisition Cost) tarkoittaa yhden asiakkuuden hankkimisen hintaa yritykselle.
Churn (eli churn rate) tarkoittaa asiakkaiden tai tilaajien menetystä tiettynä ajanjaksona verrattuna saman ajankohdan kokonaisasiakasmäärään. Alhainen churn rate on yleensä toivottavaa, sillä se osoittaa asiakaspidon vahvuutta.
CLV tai CLTV (Customer Lifetime Value) tarkoittaa koko asiakkuuden elinkaaren rahallista arvoa.
CMS (Content Management System) tarkoittaa sisällönhallintajärjestelmää eli ohjelmistoa, joka helpottaa verkkosivustojen ja sovellusten sisällön luomista, muokkaamista ja hallintaa ilman syvällistä teknistä osaamista. Suosittuja CMS-järjestelmiä ovat esimerkiksi WordPress ja Drupal.
Conversion Rate eli konversioprosentti tarkoittaa sitä prosenttiosuutta verkkosivuston kävijöistä, jotka suorittavat halutun toimenpiteen, kuten ostoksen tai lomakkeen täyttämisen.
Cookie eli eväste tarkoittaa käyttäjän koneelle tallennettuja pieniä tiedostoja. Ne sisältävät dataa esimerkiksi siitä onko käyttäjä vieraillut sivustolla aiemmin. Käyttäjiltä tulee pyytää suostumusta evästeiden käyttöön tietosuojasyistä.
Cost-Per-Click (CPC) eli klikkihinta on mainonnan mittari, joka kuvaa mainostajan maksamaa keskimääräistä hintaa yhtä mainosklikkausta kohti. Se on yleinen mittari erityisesti hakukonemainonnassa.
Cost Per Mille (CPM) tarkoittaa mainostajan maksamaa hintaa tuhatta mainosnäyttökertaa kohti.
CPA (Cost Per Acquisition) on markkinoinnin mittari, joka kuvaa keskimääräistä kustannusta, joka yritykselle syntyy yhden asiakkaan hankinnasta. Se lasketaan jakamalla markkinointikampanjan kokonaiskustannukset hankittujen asiakkaiden määrällä.
CRM (Customer Relationship Management) tarkoittaa asiakkuudenhallintaa. Se on lähestymistapa ja teknologiakonsepti, joka keskittyy yrityksen vuorovaikutukseen ja suhteiden hallintaan asiakkaiden kanssa. CRM-järjestelmät auttavat organisaatioita keräämään, tallentamaan ja hallitsemaan tietoja asiakkaistaan, jotta ne voivat paremmin ymmärtää asiakassuhteita, parantaa palvelua ja optimoida markkinointia ja myyntiä.
CRO (Conversion Rate Optimization) eli konversio-optimointi on prosessi, jonka tarkoituksena on parantaa verkkosivuston tai digitaalisen palvelun suorituskykyä lisäämällä kävijöiden osuutta, jotka suorittavat toivotun toimenpiteen, kuten oston tai lomakkeen täyttämisen. CRO pyrkii optimoimaan verkkosivuston käyttökokemusta ja elementtejä, kuten otsikoita, kuvia, ja painikkeita, jotta ne kannustavat kävijöitä tekemään halutun toiminnon. Tavoitteena on maksimoida konversioprosentti ja siten parantaa verkkosivuston tehokkuutta liiketoiminnan tavoitteiden saavuttamiseksi.
CTR (Click-Through Rate) eli klikkausprosentti tarkoittaa prosenttiosuutta mainosnäytöistä, jotka johtavat käyttäjän klikkaukseen. Hyvä eli korkea CTR osoittaa, että mainos herättää kiinnostusta ja kannustaa käyttäjiä klikkaamaan sitä. Matala CTR puolestaan viittaa siihen, että mainos ei kiinnosta ja kaipaa kehitystä.
D
Domain eli verkkotunnus tarkoittaa yrityksesi nimeä verkossa. Ilman domainia pitäisi sivustoasi etsiä verkosta pitkällä numerosarjalla.Domain ei ole sama asia kuin URL-osoite, vaan domain on osa URL-osoitetta. Esimerkiksi folcan.fi on domain, mutta folcan.fi/blogi on URL-osoite. Domain eli verkkotunnus tulee ostaa yritykseltä, joka on rekisteröitynyt verkkotunnusvälittäjäksi, kuten Domainhotelli. Verkkotunnus maksaa tyypillisesti noin 13-20 euroa vuodessa.
E
Engagement Rate eli sitoutumisaste on yleisimmin mittari, joka kuvaa käyttäjien vuorovaikutusta tietyn sisällön tai kampanjan kanssa. Se lasketaan tyypillisesti jakamalla käyttäjien vuorovaikutusten määrä (kuten tykkäykset, kommentit ja jakamiset) tietyn ajanjakson aikana sisällön kokonaisesiintymien määrällä. Tämä mittari on yleinen sosiaalisen median tuloksia seuratessa.
G
Geotargetointi tarkoittaa mainosten kohdentamista tiettyihin maantieteellisiin alueisiin tai sijainteihin, kuten kaupunkitasolla tai jopa messualueen ympärille. Geotargetointi perustuu käyttäjän sijaintitietoihin, jotka voidaan kerätä esimerkiksi IP-osoitteen tai mobiiliverkon avulla. Tämä strategia auttaa parantamaan mainonnan tehokkuutta, kun mainokset ovat relevantimpia ja merkityksellisempiä kohdeyleisölle.
Google Analytics (GA) on Googlen ilmainen työkalu, jota käytetään verkkosivujen kävijäseurantaan.
Google Ads Googlen mainosalusta, jonka avulla mainostajat voivat näyttää mainoksia Google-hakutulossivuilla, YouTube-videoiden yhteydessä, Google Display -verkostossa ja muissa Googlen verkostoissa. Mainostajat maksavat yleensä mainoksistaan joko CPC (Cost-Per-Click) -mallilla, CPM (Cost-Per-Thousand Impressions) -mallilla tai CPA (Cost-Per-Acquisition) -mallilla riippuen siitä, miten mainosten näyttö tai klikkaus hinnoitellaan.
Google Business Profile (aiemmin tunnettu nimellä ”Google My Business”) on myös Googlen ilmainen palvelu, joka mahdollistaa näkymisen Google-haussa sekä Google Mapsissa. Se antaa yrityksille mahdollisuuden hallita ja päivittää tietojaan, kuten aukioloaikoja, osoitetta, puhelinnumeroa, verkkosivustoa ja arvosteluja.
Google Search Console on Googlen ilmainen työkalu, jonka avulla saat dataa verkkosivuston hakukonenäkyvyyden tilasta. Se antaa käyttäjille tietoa sivuston näkyvyydestä hakutuloksissa, sivuston suorituskyvystä hakukoneissa, mahdollisista indeksointiongelmista ja muista tekijöistä, jotka voivat vaikuttaa sivuston löydettävyyteen Googlessa.
Google Tag Manager on Googlen tarjoama ilmainen työkalu, joiden kautta voit lisätä, päivittää ja hallita verkkosivustojen tageja eli seurantakoodeja ilman suoria muutoksia verkkosivston koodiin. Tagit ovat pieniä koodinpätkiä, joita käytetään muun muassa verkkosivustojen analytiikkan ja markkinointikampanjoiden datan seurantaan.
H
Hashtag eli aihetunniste tarkoittaa risuaidalla merkittyä sanaa (esimerkiksi #digimarkkinointitoimisto), joka toimii avainsanana tai tunnisteena tietystä aihealueesta. Ne auttavat käyttäjiä löytämään ja seuraamaan heitä kiinnostavia aiheita tai keskusteluja verkossa. Hashtagit ovat yleisiä sosiaalisessa mediassa.
I
Impressio eli näyttökerta tarkoittaa sitä, kuinka usein mainoksesi on näkynyt käyttäjän ruudulla tai näytöllä. Se siis mittaa sitä, kuinka usein mainos tai sisältö on tullut näkyviin käyttäjän silmien eteen, mutta se ei välttämättä tarkoita, että käyttäjä olisi tehnyt mitään vuorovaikutusta (kuten klikannut mainosta). Impressioita käytetään yleisesti mainonnan ja verkkosivustojen suorituskyvyn arvioinnissa ja seurannassa suhteuttamalla niiden määrää toivottuihin toimenpiteisiin kuten klikkeihin.
Inbound-markkinointi on strategia, joka keskittyy houkuttelemaan potentiaalisia asiakkaita yrityksen luokse. Tämä tapahtuu laadukaalla sisällöllä,kuten blogikirjoituksilla, jotka vastaavat kohdeyleisön kysymyksiin ja tarpeisiin. Ideana on siis, että myyjä palvelee ostajaa hyödyllisellä ja merkityksellisellä sisällöllä ja näin ostaja löytää potentiaalisen myyjän etsiessään tietoa oma-aloitteisesti
K
Kasvumarkkinointi (Growth Marketing) on markkinointistrategia, joka keskittyy liiketoiminnan kasvattamiseen systemaattisella ja kokeilupohjaisella lähestymistavalla. Tavoitteena on löytää tehokkaimmat keinot hankkia uusia asiakkaita, parantaa asiakassuhteita ja kasvattaa yrityksen tulosta ilman suuria resursseja.
Konversio on ennalta määritetty ja mitattava toimenpide, jonka kävijä suorittaa tehdessään kyseisen toimenpiteen eli konvertoituu. Konversioita on erilaisia, eikä ole olemassa yhtä “oikeaa” konversiota. Konversio-optimoinnin avulla kehität koko digitaalisen ostopolkusi konversioiden määrää dataan pohjautuen.
KPI (Key Performance Indicator) on suorituskyvyn mittari, jota organisaatiot käyttävät arvioidakseen toimintansa tehokkuutta ja edistymistä tavoitteiden saavuttamisessa. KPI-mittareiden tarkoituksena on osoittaa, kuinka tehokkaasti yritys saavuttaa itselleen asettamia tavoitteita ja kehitytäänkö niiden eteen työskentelemisessä oikeaan suuntaan.
L
Laskeutumissivulla tarkoitetaan erityisesti mainostarkoitukseen suunniteltua sivua, johon kävijät ohjataan tyypillisesti mainoksen kautta. Tämän sivun tulee olla erityisen konvertoiva ja houkutella potentiaalinen asiakas jatkotoimenpiteisiin, kuten yhteydenottoon tai ostokseen.
Liidi tarkoittaa potentiaalista ostavaa asiakasta eli henkilöä, joka on osoittanut kiinnostusta yritystä kohtaan, esimerkiksi täyttämällä yhteydenottolomakkeen.
M
Markkinoinnin automaatio tarkoittaa markkinoinnin prosessin automatisointia. Sen avulla tehostetaan myyntiä ja markkinointia palvelemalla asiakkaita entistä paremmin, automaattisemmin ja henkilökohtaisemmin ostoprosessin eri vaiheissa. Markkinoinnin automaatio tehostaa potentiaalisten asiakkaiden muuttumista liideiksi ja edelleen asiakkaiksi.
Microsoft Advertising on Microsoftin kehittämä mainosalusta. Se toimii samalla periaatteella kuin Google Ads ja mahdollistaa hakukonemainonnan esimerkiksi Bingissä.
N
Natiivimainonta on artikkelimuotoista mainontaa, eli mainoksen sisältö sijoitellaan ja tuodaan artikkelimuodossa toimituksellisen materiaalin yhteyteen verkossa. Se on siis mainontaa, joka sijoitellaan kuin se olisi luonnollinen osa ympäröivää sisältöään. Käytännössä mainostaja käyttää hyväkseen jonkin tunnetun median julkaisutilaa ja ostaa palstatilaa näiltä medioilta paikoista, joihin normaalisti tuotetaan verkkosivuston omaa sisältöä. Tämä on tehokas tapa tavoitella suurta yleisöä.
Näyttötiheys kuvaa sitä, kuinka monta kertaa yksittäinen käyttäjä on nähnyt mainoksesi tietyn ajanjakson aikana. Sitä on mahdollista rajoittaa mainostyökaluissa.
O
Ohjelmallinen ostaminen eli RTB (Real-Time Bidding) on mainonnan ostotapa, jossa mainostilaa myydään reaaliaikaisessa huutokaupassa automatisoidun prosessin avulla – ilman yhteyttä mediamyyjään, kuten aiemmin toimittiin. Tämä prosessi mahdollistaa muun muassa verkkomainonnan ketteryyden, mainosten tarkan kohdistamisen ja reaalisaikaisen optimoinnin.
Ostopolku tarkoittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan sitä fyysistä tai digitaalista polkua, jonka asiakas kulkee ostaessaan yrityksen tuotteen tai palvelun. Asiakkaan ostopolun vaiheiden kuvaamiseen käytetään useita eri malleja, mutta ehkä tunnetuin niistä on RACE-malli, joka jakaa ostopolun neljään eri vaiheeseen:
- Tietoisuus (Reach)
- Harkinta (Act)
- Konvertoituminen (Convert)
- Sitouttaminen (Engage).
P
PPC (Pay-Per-Click) on mainonnan malli, jossa mainostaja maksaa mainospalvelulle jokaisesta mainokseen saadusta napsautuksesta. Tämä tarkoittaa, että mainostaja maksaa vain, kun käyttäjä klikkaa mainosta ja siirtyy mainostetulle verkkosivulle. PPC-malli on tyypillinen esimerkiksi hakukonemainonnassa, kuten Googlen hakumainonnassa, jossa mainostajat kilpailevat avainsanoista ja maksavat vain niistä käyttäjien tekemistä klikkauksista, jotka johtavat heidän verkkosivuilleen.
R
Reach eli tavoittavuus tarkoittaa sitä, kuinka monta ainutlaatuista käyttäjää esimerkiksi mainos tavoittaa. Se mittaa siis sitä, kuinka laajasti mainos tai viesti tavoittaa potentiaalisen yleisönsä ja se auttaa arvioimaan mainonnan tai markkinoinnin kampanjan vaikuttavuutta ja laajuutta.
Remarketing eli uudelleenmarkkinointi antaa mahdollisuuden kohdentaa mainontaa henkilöille, jotka ovat jo vierailleet sivustollasi. Remarketingin hyödyntäminen tarkoittaa käytännössä sitä, että henkilö, joka poistuu sivustoltasi, näkee kohdennettua mainontaa muualla verkossa selaillessaan.
ROAS (Return on Advertising Spend) on mittari, joka mittaa mainonnan tuottosuhdetta eli laskee sen kuinka monta euroa yksi mainontaan käytetty euro tuottaa.
ROI (Return on Investment) on taloudellinen mittari, joka mittaa sijoituksen tuottoa suhteessa sen kustannuksiin eli esimerkiksi mainonnan tuottoa suhteessa siihen käytettyyn rahaan.
S
SEA (Search Engine Advertising) tarkoittaa maksettua hakukonemarkkinointia eli esimerkiksi Google-mainontaa.
SEM (Search Engine Marketing) kattaa kaiken hakukonemarkkinoinnin eli maksetun mainonnan (SEA:n) ja orgaanisen hakukonenäkyvyyden (SEO:n).
SEO (Search Engine Optimization) tarkoittaa hakukoneoptimointia. Se on joukko toimenpiteitä, joiden tavoitteena on optimoida verkkosivuston sisältöä ja rakennetta niin, että se vastaa hakukoneiden algoritmeja mahdollisimman hyvin ja siten sijoittuisi mahdollisimman korkealle.
SERP (Search Engine Results Page) tarkoittaa hakukoneen tulossivua, joka näytetään käyttäjille heidän tekemänsä hakukyselyn perusteella.
Seurantakoodi (tracking code) on koodinpätkä, joka asennetaan yrityksen sivuston koodin joukkoon. Seurantakoodeja on olemassa paljon ja ne mahdollistavat esimerkiksi uudelleenmarkkinoinnin ja konversioseurannan.
Google SGE (Search Generative Experience) on uuden aikakauden generatiivinen tekoäly, jonka tavoitteena on mullistaa hakukokemus. Sen sydämenä toimivat edistyneet neuroverkot ja koneoppiminen, jotka mahdollistavat käyttäjän aikomuksien ymmärtämisen entistä tarkemmin. Tämä tekoäly pyrkii tarjoamaan käyttäjille parempia, henkilökohtaisempia hakutuloksia, jotka vastaavat heidän todellisiin tarpeisiinsa.
Sisältömarkkinointi on markkinointitekniikka, joka perustuu laadukkaan ja kohdeyleisöä hyödyntävän sisällön luomiseen ja levittämiseen. Tavoitteena on houkutella kävijöitä verkkosivustolle ja houkutella heidät etenemään ostopolulla kohdennetun ja arvokkaan viestinnän sekä tarinankerrontatekniikoiden avulla. Sisältömarkkinointi on osa inbound-markkinointia.
Sitemap eli sivustokartta on tiedosto, joka sisältää tietoja verkkosivuston rakenteesta ja sisällöstä. Se on tarkoitettu hakukoneille, jotta ne voivat paremmin indeksoida sivuston sisällön ja ymmärtää sen hierarkiaa. Yksinkertaisesti selitettynä se on tapa kertoa hakukoneille, millaista sisältöä sivustoltasi löytyy.
Social selling on myyntistrategiaa, jossa hyödynnetään aktiivisesti sosiaalisen median alustoja ja verkostoja liiketoiminnan edistämiseen ja asiakassuhteiden luomiseen. Tässä lähestymistavassa korostuu siis vuorovaikutus ja uusiin ihmisiin tutustuminen sosiaalisessa mediassa.
T
Tukilinkki (backlink) viittaa hyperlinkkiin, joka ohjaa verkkosivustolta toiselle ja auttaa lisäämään linkitetyn sivuston uskottavuutta tai näkyvyyttä hakukoneissa. Ne ovat tärkeitä hakukoneoptimoinnissa, sillä laadukkaat tukilinkit voivat vaikuttaa positiivisesti sivuston arvioon hakukoneiden silmissä.
U
UGC (User Generated Content) tarkoittaa käyttäjien luomaa sisältöä eli esimerkiksi sosiaalisen median postausta, johon on tägännyt yrityksen.
UI Design (User Interface design) eli käyttöliittymäsuunnittelu tarkoittaa nimensä mukaisesti käyttöliittymän suunnittelua eli sitä miltä verkkosivusto tai palvelu näyttää visuaalisesti näytöllä. Tavoitteena on luoda käyttäjäystävällinen ja visuaalisesti houkutteleva ilme, jonka tärkeitä elementtejä ovat esimerkiksi sivuston värimaailma, typografia, kuvat ja ikonit.
URL (Uniform Resource Locator) on verkkosivuston “kotiosoite” eli yksilöllinen osoite, joka määrittelee sivuston sijainnin verkossa.
UX Design (User Experience Design) eli käyttökokemussuunnittelu keskittyy asiakaskokemukseen sivustolla tai palvelulla. Se pyrkii parantamaan ja optimoimaan käyttäjän kokemusta vuorovaikutuksessa tuotteen, palvelun tai järjestelmän kanssa ja sen tärkeitä osa-alueita ovat esimerkiksi sivuston nopeus, selkeys ja navigaatiomenetelmät.
V
Vaikuttajamarkkinointi on markkinoinnin muoto, jossa yleisö tavoitetaan vaikuttajan kautta. Vaikuttajamarkkinointi on ollut ja on vielä tälläkin hetkellä yksi tähän mennessä tehokkaimmista mainonnan muodoista. Sen sijaan että tuotetta, palvelua tai brändiä markkinoitaisiin suoraan kohderyhmälle, tavoitellaan heitä kiertoteitse vaikuttajan yleisön avulla.
Haluatko keskustella lisää digimarkkinoinnin ammattilaisen kanssa?
Lue lisää digimarkkinoinnista Folcanin blogista
Mitä hakukoneoptimointi eli SEO on?
Mitä on hakukoneoptimointi? Hakukoneoptimointi eli SEO (Search Engine Optimization) on prosessi, jonka päämääränä on tuoda verkkosivustollesi lisää kävijöitä hakukoneista (Googlesta pääosin) ja konvertoida heidät ostaviksi asiakkaiksi ilman, että
Server-side tracking eli palvelinpuolen seuranta – mitä se tarkoittaa ja kenelle siitä on hyötyä?
Mikä palvelinpuolen seuranta? Server-side tracking (SST) eli palvelinpuolen seuranta tarkoittaa tiedon keräämistä, tallentamista ja analysoimista palvelimella sen sijaan, että se tapahtuisi suoraan käyttäjän selaimessa (client-side
Folcan sijoittuu vuoden 2024 menestyvimpien yritysten joukkoon
Folcan Oy:lle on myönnetty Kauppalehden Menestyjät -sertifikaatti. Vain 8% suomalaisista osakeyhtiöistä kuuluu Kauppalehden Menestyjiin. Yrityksemme valittu Kauppalehden Menestyjälistaukseen Olemme ylpeitä ilmoittaessamme, että yrityksemme on saavuttanut
Kysy minulta lisää!
Alina Venermo
Yrittäjä, CEO
alina.venermo@folcan.fi
+358 50 357 3684